TEKSTI
Anne Rongas & Kaisa Honkonen-Ratinen, Suomen eOppimiskeskus ry
KUVA
Thinkstock
Vertaistyöskentelyllä
työniloa ja sujuvuutta
Vertaistyöskentely on yksi huomaamaton mutta vaikuttava keino
oppia asioita, kasvaa ammattilaisena ja samalla vahvistaa myönteistä
työilmapiiriä. Hyvin toimiva työyhteisö jakaa osaamista, tukee tulokkaita,
ideoi ja kehittää. Yhteistoiminnalla vältetään myös päällekkäistä työtä
ja siten turhaa ajankäyttöä.
T
ämän päivän työelämässä lähes
alalla kuin alalla kaivataan menetelmiä yhteistyön toteuttamiseen.
Voimavarat ja resurssit eivät ole pelkästään
aineellisia ja rahalla hankittavia vaan inhimillisiä ja sosiaaliseen toimintakulttuuriin
kiinnittyneitä.
Tiimityö, mentorointi, ryhmätyöt ja vertaistyöskentely, kaikki nämä termit kumpuavat samankaltaisesta tarkoituksesta: tavoitteina oppia yhdessä ja yhdistää osaamista.
Tiimi- ja ryhmätöissä on aina selkeä
tavoite, jota kohden ryhmä työskentelee.
Mentoroinnissa ja vertaistyössä viedään
asioita eteenpäin, mutta varsinaista tavoitetta ei välttämättä tarvitse olla tai tavoitteet nousevat esille prosessin edetessä.
Nykyisin myös mentoroinnissa korostetaan
entistä enemmän vastavuoroisuutta, jolloin
puhutaan vertaismentoroinnista ja vertaisryhmämentoroinnista.
Vertaistyön helmi nousee autenttisesta
oppimisesta, vapaaehtoisesta jakamisesta
ja myös oman osaamisen arvostamisesta.
Osaaja ei aina tunnista ja arvosta omaa
osaamistaan. Kiire kahlitsee työtapojen
kriittistä ja uudistavaa tarkastelua. Asioita
tehdään, kuten on totuttu tekemään. Kun
työuransa eri vaiheissa olevat vertaiset
kohtaavat, voi syntyä hyviä oivalluksia.
Työelämään liittyvät keskinäinen kilpailu
syö kiireen ohella inhimillisiä voimavaroja.
Onnistunut vertaistyöskentely vaatii tietyn
virittäytymisen, luottamuksen ilmapiirin
ja tahtotilan. Nykyisessä työelämässä on
täysin päinvastaiseen suuntaan vetäviä
piirteitä. Avoimuus, jakaminen ja yhteistyö
voivat herättää pelkoja esimerkiksi avuliaisuuden hyödyntämisestä itsekkäisiin tarkoituksiin.
Millä Suomi nousuun? Keskinäin kyräily,
huono työilmapiiri ja piittaamattomuus
työkavereista eivät vie eteenpäin. Vertaistyöskentelyn vastavuoroisuus korostuu
erityisesti tietotyössä, jossa hallittavien
asioiden ja osaamisen määrä ylittää yksilön
kapasiteetin.
Vertaistyöskentely tarjoaa keinon vahvistua ja rohkaistua omassa työssään.
Samalla sidokset työyhteisön sisällä voivat
vahvistua. Tietoisuus toisten ihmisten vahvuuksista auttaa muodostamaan hyviä tiimejä ja työryhmiä. Avun pyytämisen ja jakamisen kulttuuri vähentää työstressiä.
Vertaistyöskkentely vaatii järjestelyjä,
vaikka periaatteessa kohtaaminen kahvi-
pöydässä voi avata vertaistyöskentelyn tilan
ja ajan. Systemaattisuus ja jatkumo luovat
vertaistyöskentelyyn ryhtiä satunnaisten
kohtaamisten sijaan. Aina ei kuitenkaan
vaadita kasvokkaistilannetta, sillä virtuaalikohtaaminen on tänä päivänä helppo
järjestää.
Vertaistyöskentelyssä oikean tunnelman ja luottamuksen ilmapiirin saavuttaminen ovat tärkeäitä. Kohtaamisilla voi olla
ennalta sovittu teema. Omien ajatusten
esiin tuominen, ideoiden yhteiskehittely,
kokeileminen ja välillä myös hullujen ideoitten vapauttaminen voivat johtaa vertaistyöskentelyssä työn uudelleen organisointiin, tuote- tai palveluideoihin tai vähintään
luovuuden ilmapiirin lisääntymiseen.
Vertaistyö on erinomainen tapa oppia
asioita informaalisti, keskustelun ja yhteisen toiminnan avulla. Huomaamatta palkkiona on työn iloa ja oivalluksia. l
Kirjoittajat ovat valmentaneet opetusalan ihmisiä
vertaistyöskentelyn taitoihin.
Lisää aiheesta
http://sites.google.com/site/vertaissivut/
02 | 2013
| 7