TEKSTI
Katri Saarikivi
KUVAT
Katri Saarikivi
Digitaalisuus mullistaa
käsityksiä tiedosta ja oppimisesta
D
igitaalisen maailman kehittyminen tarjoaa ihmisille valtavasti
uudentyyppisiä, ajattelua tukevia
työkaluja. Tieteessä kompleksisten verkkojen teorian soveltaminen hermosolujen
tai yksilöiden muodostamien verkostojen
toiminnan selittämiseen luo uudenlaista
ymmärrystä siitä, mitä tieto tai oppiminen
todella tarkoittavat. Tällä uudella ymmärryksellä voi myös olla tärkeitä sovelluskohteita
erityisesti tietotyöhön tai luovaan työhön
keskittyvissä organisaatioissa.
Yksilön kannalta ilmeisin kognitiivinen
seuraus digitaalisen maailman kasvusta liittyy muistiin. Tuoreiden tutkimusten mukaan
yksilöt ovat alkaneet liittää muistijärjestelmäänsä digitaalisen maailman ulottuvuuksia . Asioita ei enää paineta mieleen, koska
tiedetään että ne voidaan hakea internetistä . Tämän vuoksi esimerkiksi jatkuva
muistin testaaminen kouluissa on alkanut
tuntua järjettömältä. Tärkeämpänä pidetään
muita kognitiivisia taitoja, kuten joustavaa
ajattelua, luovuutta ja itseohjautuvuutta.
Digitaalisuus ja kasvanut tieteellinen
ymmärrys monimutkaisten verkkojen toiminnasta haastavat käsityksiämme kognitiosta
kuitenkin vielä laajemmin. Kompleksisten
verkkojen tutkimus on tuottanut tietoa siitä,
miten monimutkaiset, yksilöiden tai neuronien verkostot järjestäytyvät tehokkaasti.
Neurotieteessä on siirrytty toimintojen paikantamisesta tutkimaan kognitiota eri konteksteissa syntyvien toiminnallisten verkkojen ja verkon osien välisen liittyvyyden (connectivity) kautta. Ajatellaan, että aivojen
toiminta, kuten muistaminen, tunteminen
tai tietäminen, syntyy monimutkaisesta ja
osin sattumanvaraisesta vuorovaikutuksesta sen eri osien välillä.
Tietoa ei näin ollen voida enää ajatella
konkreettisena asiana, joka säilötään joko
muistiin tai internet-sivulle – se on yhteen
liittyneiden verkoston jäsenten, kuten hermosolujen tai vaikkapa internetin välityksellä kommunikoivien yksilöiden, toiminnan
(ainutkertainen) seuraus.
Kompleksisia järjestelmiä rajoittavat
kuitenkin aina tietynlaiset rakenteet. Hermoverkkojen tasolla rajoituksia syntyy
aivojen rakenteesta, ihmisten välillä yhteenliittymisen rajoituksia voi tulla esimerkiksi
fyysisen etäisyyden myötä. Digitaalinen
maailma on luonut yksilöiden välille ennen
näkemättömiä mahdollisuuksia muodostaa
tietoa tuottavia, oppivia verkostoja poistamalla juuri fyysisen etäisyyden aiheuttamia
kommunikaation rajoituksia.
Tietotyön kannalta tiedon luontiin liittyvät kysymykset ovat erityisen relevantteja,
koska tuotteen arvo perustuu siihen, että
se on uusi, eli aiheuttaa oppimista. Oppiminen puolestaan vaatii sitä, että verkoston
osilla on vapaus liittyä toisiinsa ja organisoitua tehokkaalla, tilanteen vaatimalla
tavalla. Kompleksisten verkkojen teorian
soveltaminen työorganisaatioissa on vielä
melko uusi suuntaus, joten suoraviivaisia
suosituksia on vaikeaa antaa. Ehkä tälle
ajattelulle voisi kuitenkin tehdä tilaa, erityisesti kun mieti