11
selittää yksilön toimintaa, mutta toisaalta vaikkapa koulutusvalinnat vaikuttavat luokka-aseman määräytymiseen.
Yhteiskuntaluokan kautta määrittyvät tietynlaiset sosiaaliset, kulttuuriset ja materiaaliset elämänehdot: ryhmillä ja luokilla on käytössään eri määrä ja erilainen yhdistelmä resursseja, voimavaroja ja mahdollisuuksia toteuttaa pyrkimyksiään yhteiskunnan jäseninä. Tietynlaiset elämänehdot tuottavat keskenään enemmän ja vähemmän samankaltaisia elämäntapoja. Aina tulee kuitenkin muistaa, että yhden yhteiskuntaluokan sisällä voi olla useita tapoja elää luokkakiinnittynyttä elämää.
Sosiaalisiin asemiin liittyy erilaisia kulttuurisia yhteisesti jaettuja makutottumuksia. Makutottumukset ilmentävät sitä, mistä tietyn ryhmän sisällä on hyväksyttävää pitää ja mistä ei.( Lue lisää distinktioteoriasta Bourdieu 1984.) Kaikissa yhteisöissä ja niiden muodostamissa lähikulttuureissa liikkuminen ei ole arvostettu valinta. Vähäinen liikkuminen voi olla yhteisön normi, jota tulee noudattaa kuuluakseen ryhmään. Esimerkiksi tutkimukseni nuoren miehen oli turvallista ja helppoa olla harrastamatta liikuntaa, jolloin hän mukautui yhteisöönsä eikä joutunut sietämään naljailua tai joukon ulkopuolelle sulkemista. Liikuntaan käytetty aika olisi ollut pois kavereiden kanssa olemisesta, omassa kulttuurissa arvostetun sosiaalisen pääoman hankkimisesta ja ylläpitämisestä. Sosiaaliset asemat ovat yhteydessä myös erilaisten luokkasidonnaisten instituutioiden käytäntöihin ja rakenteisiin. Ammattioppilaitoksen voidaan katsoa olevan tällainen instituutio, sillä nuoret opiskelevat siellä työväenluokan ammatteihin. Samalla kun nuoret miehet opiskelevat ammattimiehiksi, he tulevat oppineeksi paljon muutakin, kuten esimerkiksi, missä on työväenluokkaisen ammattimiehen paikka yhteiskunnassa tai mitä hänen kuuluu tehdä ja mitä ei.( Ks. myös Hakala ym. 2013; Käyhkö 2006; Käyhkö 2008, 260)
Eri instituutioissa ilmeneviä liikkumista edistäviä ja estäviä käytäntöjä ja asenteita on syytä tarkastella. Siten voidaan päästä kiinni siihen, miten erilaisissa sosiaalisissa asemissa omaksutaan liikunnan suhteen tietynlaisia tottumuksia tai saadaan vahvistusta tottumuksille. Esimerkiksi omat kokemukseni ammattioppilaitoksesta ja kollegojeni kokemukset Liikkuva koulu-ohjelman yläkouluista( Rajala ym. 2013) kertovat, että oppilaitosinstituutiolla on hyvät edellytykset jähmettää sekä instituutio että oppilas. Fyysinen aktiivisuus on vähäistä, mihin sekä opettajien että oppilaiden käytänteet ja rutinoituneet toimintatavat, asenteet ja normit johdattelevat. Tutkimuksessani liikunnanopettajat pyrkivät kyllä ammattinsa oikeuttamina tekemään oman osansa tarjoamalla vapaaehtoisia liikuntakerhoja, antamalla suoritusvaihtoehtoja ja jakamalla kerran vuodessa liikuntastipendin. Kannustus kuitenkin hautautui vahvempien käytäntöjen alle; pakollisesta liikunnasta kun sai täysi-ikäisenä vapautuksen tai kun opettajien mallin mukaan moni kulki lyhyen matkan koulurakennuksesta ruokalaan autolla ja kerrosten välit hissillä. Lisäksi tiedetään, etteivät kannustaviksi tarkoitetut toimet toimi kaikkien kohdalla halutulla tavalla( ks. Kangasniemi & Kauravaara 2014).
Toisen ymmärtäminen toisena
Vähäinen liikkuminen saattaa olla vähän liikkuvan ihmisen itsensä kannalta hyvän ja mielekkään elämän toteuttamista, mitä lapsuudenkodissa ja vaikkapa ammattioppilaitoksessa sisäistetyt makumieltymykset, asenteet sekä ajatus- ja suhtautumistavat ohjaavat ja tukevat. Ihminen ei siten aina valitse liikkuvansa vähän, vaan tulee ikään kuin valinneeksi sen " luonnollisesti " tai automaattisesti, jolloin hänen valintansa heijastelee hänen sosiaalista taustaansa.
Käsitys siitä, mikä on hyvää elämää, on subjektiivista. Sosiaali- ja kulttuuriantropologien tutkimusmatka vieraaseen kulttuuriin voisi olla hyödyllinen metafora liikunnanedistäjälle. Antropologeille tärkeä kulttuurirelativismin periaate kannustaa tarkastelemaan vierasta kulttuuria aina sen omista lähtökohdista käsin, ei arvottamaan sitä tarkastelijan oman kulttuurin näkökulmasta. Keskeistä on oppia ymmärtämään toista toisena.( Eriksen 2004, 21 – 22; Spradley 1979, 34; Söderholm 1996, 119) Antropologien tapaan liikunnanedistämisen kohderyhmään kuuluvat voi nähdä tietävinä subjekteina ja oman elämänsä asiantuntijoina. Tällöin ei ole olennaista, ovatko kohderyhmään kuuluvat sinänsä oikeassa vai väärässä tai onko heidän kertomansa totta vai ei. Tärkeää on nimenomaan se, minkälaisia merkityksiä he antavat asioille, esimerkiksi valinnoilleen.
Kulttuurirelativismin nimissä voisi jättää puuttumatta esimerkiksi edellä mainittujen nuorten miesten liikkumistottumuksiin, sillä universaalia hyvää ei ole olemassa. Jos vähäinen liikkuminen on nuorelle miehelle hyvää elämää, sille tulee antaa arvoa. Yksilöiden valinnat ovat osittain rakenteiden muokkaamia, toisinaan jopa pakottamia. Sen vuoksi pidänkin ongelmallisena sitä, että relativistisen ajattelun avulla on mahdollista olla kantamatta vastuuta rakenteiden tuottamasta epätasa-arvosta perustellen sitä kulttuuristen erityispiirteiden kunnioittamisella. Tällöin relativismissa kangistuu sekä liikunnanedistäjän että edistämistoimien kohteena olevien toimijuus, kuten Elina Valovirta( 2010, 98) on osuvasti toisessa yhteydessä kirjoittanut.
Omaehtoisuuden tukeminen keskiöön
Nuorten miesten näkökulmasta vaikuttavaa liikunnanedistämistyötä voisi olla ennen kaikkea liikkumista mahdollistavat ja fyysisiin rakenteisiin puuttuvat toimet. Huomio kiinnittyy siihen, ovatko esimerkiksi oppilaitosten ja työharjoittelupaikkojen fyysiset ja kulttuuriset rakenteet liikkumisen vai vähäisen liikkumisen mahdollistavia, liikkumiseen vai vähäiseen liikkumiseen kannustavia. Liikkumiseen kannustava ja fyysisen aktiivisuuden mahdollistama ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia oman kehon käytön lisäämiseen myös niille, jotka suhtautuvat liikkumiseen välinpitämättömästi tai joille vähäinen liikkuminen on luonnollista. Joku voi tarttua tilaisuuteen tietämättä edes tarttuvansa tilaisuuteen.
Omaehtoisen liikkumisen mahdollistaminen esimerkiksi rakentamalla sopivia tiloja ja fyysisiä ympäristöjä voisi tarjota puitteet kavereiden kanssa hengailulle, joka on olennainen osa nuorten, myös esillä olleiden nuorten miesten, vapaa-aikaa.
11