12
12
Jotta liikkuminen olisi osa hengailua, on ehtojen oltava samat kuin muussakin hengailussa: ei ole aikatauluja tai sovittuja kellonaikoja. Tärkeää on kokemus, että aika on omaa aikaa, joka koetaan vapaa-ajaksi ja jonka sisällöstä päätetään itse. Toiminta on omaehtoista, sille luodaan omat säännöt, ja toiminnan voi milloin tahansa keskeyttää.
Nuorten vapaa-aikakyselyn mukaan valtaosa 10 – 29-vuotiaista nuorista on sitä mieltä, että toimintaan on mukava osallistua, jos ei tarvitse liittyä mihinkään jäseneksi( Myllyniemi & Berg 2013, 47 – 48). Elina Hasasen havaintojen mukaan nuoret voisivat liikkua omaehtoisesti enemmän, jos nimenomaan omaehtoisuudelle olisi enemmän fyysistä, sosiaalista ja kulttuurista tilaa. Keskeistä olisikin löytää ne elementit, jotka kulloinkin kannustavat nuoria tilan käyttöön ja hyödyntämiseen. Tällaisia elementtejä voivat olla fyysisen tilan suhteen esimerkiksi tunne tilan omistamisesta, tilan tarjoamat haasteet ja mahdollisuudet muokata tilaa omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi.( Hasanen 2013, 40; 42; ks. myös Ojala 2015, 83 – 85)
Omaehtoista toimintaa tulisi pystyä tukemaan niin, ettei inspiroivaa omavaltaisuutta tukahduteta. Kuka muu kuin ihminen itse voi parhaiten omalla toimijuudellaan vastata kysymykseen, mikä on merkityksellistä ja mahdollista juuri nyt? Silloin ei ole liikunnanedistäjien ennalta määräämää " oikeaa " tapaa tai motiivia tehdä ja toimia.
Instituutioiden fyysisiä ja kulttuurisia rakenteita on mahdollista muuttaa, mutta se edellyttää toisin näkemistä ja tekemistä. Eikä niitä voida muuttaa mahtikäskyllä ylhäältä alaspäin. Esimerkiksi Liikkuva koulu-ohjelmassa saadut myönteiset muutokset ovat edellyttäneet kouluhenkilökunnan yhteistä määrätietoisuutta ja sitoutumista asian taakse sekä koulun henkilökunnalta nuorten kohtaamista yksilöinä, oppilaiden kuuntelemista, kuulemista ja aitoa toimintaan osallistamista sekä uskallusta ja halua katsoa asioita oppilaiden silmin. Kun oppilaiden ideoita toteutetaan, syntyy samalla omistajuutta yhteisiin asioihin, mikä sitouttaa.( Rajala ym. 2013, 25 – 26)
Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että yksilöt lähtevät mukaan instituutioiden liikunnallistamiseen. Liikkuminen ei ehkä ole normin mukaista ja suotavaa, vaan ehkäpä noloa ja paheksuttavaa. Tai liikuntaintervention tuloksena fyysisesti aktiivisimmat liikkuvat lisää, mutta vähiten liikkuvia on vaikea innostaa mukaan toimintaan. Mikään ei silti estä houkuttelemasta kaikkia, niin aktiivisia kuin vähemmänkin aktiivisia, mukaan suunnittelemaan. Voitaisiinko keskustella yhdessä siitä, minkälainen on hyvä työskentely- tai oleskeluympäristö fyysisesti, kulttuurisesti ja henkisesti? Mitä tavoitellaan ja minkälaisia toimenpiteitä tehdään yhdessä aikaisempaa paremman työskentely- ja oleskeluympäristön saavuttamiseksi? Voi olla, että uusien innovaatioiden joukosta löytyy myös joku toimenpide, joka samalla lisää fyysistä aktiivisuutta, vaikka fyysisen aktiivisuuden lisäämisen tavoitteleminen ei olisi ollutkaan kehittämistyön ytimessä. Kun ihmisten näkökulmaa arvostetaan aidosti, ovat hyvin monet uskoakseni erittäinkin kyvykkäitä ja halukkaita etsimään ratkaisuja ja tekemään kompromisseja. Toimiminen irrallaan ihmisten arvomaailmasta ei näytä kantavan hedelmää.
Yksilö tulisi nähdä kokonaisuutena, jossa elämäntilanteet ja elinolosuhteet, käytettävissä olevat resurssit ja pääomat sekä arvot, kokemukset ja merkitykset ohjaavat yksilöiden toimintaa, myös sitä, sisältääkö toiminta liikettä ja liikkumista vai ei( Itkonen & Kauravaara 2015, 184). Jos liikkumista halutaan lisätä, on välttämätöntä kiinnostua ihmisen näkökulmasta. Parhaassa tapauksessa autetaan kohdejoukon yksilöitä saavuttamaan juuri ne asiat, jotka ovat heille merkityksellisiä ja tärkeitä ja mitä he haluavat saavuttaa. Jos ymmärrystä kohderyhmästä ei ole, toimet eivät välttämättä kohtaa vähän liikkuvaa ja mahdolliset muutokset liikkumisessa jäävät lyhytkestoisiksi. Liikunnanedistämisratkaisujen tulee olla sellaisia, jotka mahdollistavat yksilön mielekkään elämän keskeisten elementtien toteutumisen ja itsensä toteuttamisen. Silloin jää myös se vaihtoehto, ettei liikunta ole jollekulle mielekäs vaihtoehto.
Lähteet
Bourdieu, Pierre 1984. Distinction. A social critique of the judgement of taste. Engl. Richard Nice. Harvard University Press. Cambridge, Massachusetts.
Eriksen, T. H. 2004. Toista maata? Johdatus antropologiaan. Helsinki: Gaudeamus & Suomen antropologinen seura r. y.
Hakala, K., Brunila, K., Teittinen, A. & Lahelma, E. 2013. Työntekijäkansalaisuus tekeillä ja käsillä. Teoksessa K. Brunila, K. Hakala, E. Lahelma & A. Teittinen( toim.). Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 257 – 265.
Hasanen, E. 2013. Me ei välttämättä edes saatais olla siellä. Teoksessa: P. Harinen & A. Rannikko( toim). Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 65. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 39 – 42.
Itkonen, H. & Kauravaara, K. 2015 Epilogi. Kurottuja kulttuurikuiluja. Teoksessa: H. Itkonen & K. Kauravaara Liikunta kansalaisten elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnanedistämisestä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus, 184 – 189.
Kangasniemi, A. & Kauravaara, K.( 2014). Toimiiko terveysliikuntasuositus vähän liikkuvien aikuisten kannustimena? Liikunta & Tiede 51( 4), 25 – 31.
Kauravaara, Kati 2013. Mitä sitten jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276. LIKES-tutkimuskeskus. Jyväskylä.
Käyhkö, M. 2006. Siivoojaksi oppimassa. Etnografinen tutkimus työläistytöistä puhdistuspalvelualan koulutuksessa. Joensuu: University Press.
Käyhkö, M. 2008. Käden jälki näkyviin – koulunpenkkiä väistelevät nuoret työläisnaiset. Teoksessa T. Tolonen( toim.) Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. Tampere: Vastapaino. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura julkaisuja 83, 255 – 273.
Myllyniemi, S. & Berg, P. 2013. Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 140. Opetus- ja kulttuuriministeriö; Valtion liikuntaneuvosto; Nuorisoasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto.
Ojala, A.-L. 2015. Vaihtoehtoisuutta ja valtavirtaisuutta. Tutkimus suomalaisten lumilautailijoiden uria raamittavista asenteista, olosuhteista ja resursseista. Studies in sport, physical education and Health 219. Jyväskylän yliopisto.
Rajala, K.; Turpeinen, S. & Laine, K. 2013. Notkeampi koulu – aktiivisempi koulupäivä? Teoksessa: P. Harinen & A. Rannikko( toim.) Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 65. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 39 – 42.
Spradley, J. P. 1979. The ethnographic interview. New York: Holt, Rinehart & Winston.
Söderholm, S. 1996. Antropologinen kulttuurintutkimus. Teoksessa J. Kupiainen & E. Sievänen( toim.) Kulttuurintutkimus. Johdanto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas 130, 119 – 142.
Valovirta, E. 2010. Ylirajaisten erojen politiikkaa. Teoksessa: T. Saresma; L.-M. Rossi & T. Juvonen( toim.) Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 92 – 105.