proresto 4/2019 | Page 14

Opetusneuvos Marjaana Manninen Opetushallituksesta min ateria, joten sen syömiseen kannattaa kannustaa. Man­ ninen huomauttaa, että erityisesti ylemmillä vuosiluokilla epä­ terveelliset välipalat saattavat houkutella oppilaita jättämään kouluruokailun jopa tyystin väliin, mutta yhteiset pelisäännöt ja opettajan esimerkki voivat puoltaa päätöstä osallistua sitten­ kin ruokailuun. Niin, ne opettajat. Kouluruokailulla on tietysti ravitsemuk­ sellista merkitystä myös koulun aikuisille: täysipainoinen ateria edistää opettajien ja muun kouluhenkilökunnan hyvinvointia ja työssä jaksamista. Kestävämpi kouluruoka joka kehottaa oppilaitoksia tarjoamaan kasvisruokaa päivit­ Ja kun ruoasta kerran puhutaan, ei tänä päivänä voi välttää täin ja kiinnittämään huomiota myös ruokahävikkiin. puhumasta ympäristöstä. Manninen näkee, että suomalainen kouluruokailu vihertää jo kovaa vauhtia. ”Jos ajatellaan esimerkiksi ilmastonmuutosta, niin arjen pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Päivittäinen ruokailu Uusi ruokailusuositus on ensimmäinen vain toiselle asteelle suunnattu suositus. Sen periaatteena on ”edistää kestävää elä­ mäntapaa, osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja terveyden tasa- arvoa”. kouluissa on iso mahdollisuus pedagogisessa mielessä, kun voimme keskustella ruoan ympäristövaikutuksista”, hän toteaa. Mannisen mukaan ”kestävämpi kouluruoka” on tullut jää­ Toisena ateriana aina kasvisruokaa Kestävän kehityksen teemat on huomioitu suosituksessa muun däkseen. Tästä saatiin maistiaisia lokakuun alussa, kun lukiot muassa niin, että toisena ateriana tulee aina tarjota kasvisruo­ ja ammatilliset oppilaitokset saivat oman ruokailusuosituksen, kaa, ja raaka-ainevalinnoissa tulee huomioida ruoan terveys-, 14 proresto 4/2019