proresto 3+4/2018 | Page 13

Digitalisaatio – eli esimerkiksi erilaiset helppokäyttöiset sovellukset – voivat auttaa keittiöhenkilökuntaa hävikin hallitsemisessa. baseline-tiedot ruokajätteen ja -hävikin määrästä koko elintar- Lautasmallia Vuonna 2017 Hävikkimestarilla säästettiin 435 840 lautasellista ruokaa. Yhteensä vuosina 2016 ja 2017 Hävikkimestarilla säästettiin 509 054 lautasellista ruokaa. vikeketjusta. Tiekartta työn alla Katajajuuren mukaan projektissa keskitytään tiekartan kan- nalta syömäkelpoiseen ruokahävikin mittaamiseen, mutta komission ajatus kokonaisruokajätteestä (eli myös syömäkelvo- ton ruoka) huomioidaan sekin ja seurantasysteemeitä rakenne- taan molemmille. ”Projekti on vasta ihan alussa, mutta puolentoista vuoden kohdalla meillä on jotain käsitystä tiettyjen sektorien ruokahä- syömäkelpoinen ruoka takaisin ruokaketjuun ja syömäkelvoton hävikki arvokomponenteiksi ja lopuksi maatalouden vikistä”, Katajajuuri toteaa. Hävikkimäärien lisäksi Luken hankkeessa tunnistetaan kes- hyötykäyttöön ravinteina. Parhaimmillaan ruokajätteistä keisiä keinoja vähentää ruokahävikkiä kokonaisvaltaisesti ja sivuvirroista syntyy arvokkaampia tuotteita ja uutta koko ruokaketjussa. Hanke tuottaa vuoden 2020 loppuun liiketoimintaa. mennessä kattavan ruokahävikin vähentämisen tiekartan. Tie- kartan laadinnan taustalla tunnistetaan ruokajäte ja -hävik- Komissio keittiössä kivirrat ketjun eri osissa sekä keinot ennaltaehkäistä hävik- Euroopan komissio haluaa, että jäsenmaissa ryhdytään aktiivi- kiä esimerkiksi vapaaehtoisilla keinoilla ja lainsäädännöllä. sesti mittaamaan ruokajätettä. Kaavaillun asetuksen mukaan Nämä olisivat Katajajuuren mielestä tärkeitä myös komissiolle, jäsenmaat raportoivat ruokajätteensä komissiolle vuodesta jotta tavoitteet perustuisivat realismiin. 2020 lähtien vuosittain. Aiemmin julkaistujen YK:n kestävän kehityksen (Agenda 2030) ja komission kiertotalouspaketin Digiliittolainen hävikkisodassa tavoitteena on puolittaa ruokahävikin määrä jälleenmyyjä- ja Lassila & Tikanojan asiakkaat ovat saavuttaneet hyviä tuloksia kuluttajatasolla vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteiden odote- Hävikkimestari-sovelluksella, jota käyttää tällä hetkellä noin taan täsmentyvän lähivuosina. 70 ravintolaa Suomessa. Vuoden 2017 alussa lanseeratulla Keväällä 2018 alkaneessa Luken kolmivuotisessa hank- sovelluksella voi mitata ravintolan ruokahävikkiä helposti keessa (Ruokahävikin seuranta ja vähentäminen) rakennetaan ja nopeasti: käyttäjäystävälliset raportit kertovat yhdellä ruokajätteen kansallista seurantajärjestelmää yhteistyössä alan silmäyksellä olennaisen tiedon hävikin määrän kehityksestä. ja ministeriöiden kanssa. Hankkeessa kehitetään työkalut ruo- Lisäksi ravintolan henkilökunta valmennetaan hyödyntämään kajätteen ja -hävikin seurantaan ja tuotetaan yhden vuoden keräämäänsä tietoa hävikin minimoimiseksi. 3–4/2018 proresto 13