Ouluun muuttanut. Kokosin käsin piirretyissä kartoissa esitetyt asiat taulukkoon( Taulukko 1). Toki aineisto on niin pieni, ettei sen perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta ihan mielenkiintoisia asioita tuli esille.
Ihmisten mielikuvat muodostuvat kaupungista kaikesta informaatiosta, mikä heidän eteensä on osunut. Tämä informaatio pitää sisällään kaiken kerrotuista tarinoista omakohtaisiin kokemuksiin ja lehtijuttuihin kaupungista.( Karvonen 2001, 46). Ihmisten erilainen tausta( asuinpaikka, kokemukset, sukupuoli jne.) vaikuttaa myös paikasta syntyvään mielikuvaan suuresti. Tämä näkyi tässä pienessäkin otannassa selvästi. Aina Oulussa asunut henkilö lähestyy kaupunkia käytännön läheisesti ja nimeää asioita, millä on merkitystä jokapäiväisen elämisen ja arjen toimimisen kanssa. Hänen kohdallaan voidaan puhua sisäisestä kaupunkikuvasta. Oulussa asuvat henkilöt eivät välttämättä ole oman kaupungin matkailumarkkinoinnin kohdeyleisöä. Sisäisellä kaupunkikuvalla on kuitenkin iso merkitys ulkoisen kaupunkikuvan luomisessa. Jos oululaisilla itsellään ei ole hyvää mielikuvaa omasta kotikaupungistaan, se heijastuu helposti myös kaupungin ulkopuolelle.
Mielenkiintoista on myös se, että kenelläkään luonto ei korostu mitenkään erityisesti. Paikalliselle asukkaalle luonto on aika itsestäänselvyys ja muualla asuvalla ei ole mitään erityistä mielikuvaa Oulun luonnosta. Toki kaupunkiluonto tulee esille. Luonnontilainen ja paikallisesti erityinen luonto on Oulussa kuitenkin ihan lähellä ja kaikkien tavoitettavissa. Varsinaisesti mitään negatiivista ei ole mainittu kenenkään mielikuvakartassa, jos ei huonoja sääolosuhteita lueta sellaisiksi. Mielikuvissa vilahtelee niitä, jotka on virallisestikin nimetty Oulun alueen viestinnässä tavoitemielikuviksi, kuten Nallikari, Yliopisto, talvipyöräily, Oulujoki suistoineen, terva, pohjoinen pääkaupunki ja kulttuuri. Kauko Röyhkän” lanseeraama” paska kaupunki esiintyy myös molempien muualla syntyneiden mielikuvissa. Musiikin merkitystä mielikuvien luojana ei todellakaan pidä väheksyä.
4