Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 31
Uudenkaupungin postihistoriaa
Kymmenisen vuotta sitten
sain Suomi-kokoelmani niin
valmiiksi, kun järkevällä rahankäytöllä oli mahdollista. Samaan
aikaan postimerkkikerhossa
innostuttiin kotiseutukeräilystä.
Oli luontevaa aloittaa kotiseudun
leimakeräily. Heti alussa otin
kohteeksi koko Uudenkaupungin nykyisen maantieteellisen
alueen. Kaupungin lisäksi kokoelma tuli siis käsittämään Kalannin, Lokalahden, Pyhämaan ja
Uudenkaupungin maalaiskunnan
entiset postitoimipisteet ja varsinkin niiden käyttämät erilaiset
postileimat.
Kohteiden keräily oli tietysti
ykkössijalla. Arkistojen ja vanhojen historioiden penkominen
tuli ajankohtaiseksi, jos aikoi
selvitä nimien ja leimojen sotkusta ja varsinkin niiden
käyttöajoista. Paikallinen posti ei ole säilyttänyt mitään
arkistoja. Kaikki talletettu materiaali on kuljetettu Helsinkiin Postimuseon kirjastoon. Kortit ja kirjeet leimoineen
oli kaivettava esiin tavalla tai toisella. Nettihuutokaupat
on paras löytöpaikka kokoelmien täydentämisessä.
Sekä Uusikirkko T.L./ Kalannissa, että Pyhämaanluoto/
Pyhämaassa nimenvaihdokset piti tarkistaa kuntahistorioista. Molemmissa syntyy helposti nimenvaihdoksen
johdosta väärinkäsityksiä, kun
Kalanti oli ennen aseman nimi
ja siellä toimivan postiaseman
leimassa ja Pyhämaan entinen
yhteisseurakunnallinen alue
käsitti myös nykyisen Pyhärannan alueen, joka käytti nimeä
Pyhämaa. Kaikkea tietoa ei
sitten lopulta löytynyt Helsingistäkään, vaan piti jalkautua
haastattelemaan kylien vanhimpia henkilöitä postin kuljetuksesta ja postitoimipaikoista.
Yli sata vuotta vanhoja ”perimätietoja” piti arvioida varovasti. Postipysäkkien sijainnit
ovat varmuudella oikein, mutta
niitä hoitaneet henkilöt onkin
jo sitten epävarmempi juttu.
Sanoisin, että vielä kymmenen
vuotta lisää ja sitten onkin muistitiedon raja tullut vastaan. Varmasti tiedoissani on aukkoja,
kenties virheitäkin. Olen kiitollinen kaikista korjauksista,
jos niitä vaivaudutaan minulle esittämään.
Postimerkkikerhon ja allekirjoittaneen kokoelmissa ei
ole kaikkia leimakohteita. Esimerkiksi maalaispostin kirjeenkantajien numeroleimat kaipaavat kirjeitä tai kortteja
täydennyksekseen. Otamme mielenkiinnolla tiedot vastaan. Ellei kohde ole ostettavissa, tyydymme kopiokuvaan.
Laajensin tarkoituksella leimakuvakokoelman yleisemmäksi paikalliseksi postihistoriaksi: paikoiksi, henkilöiksi
ja tapahtumiksi. Sillä tavalla toivon saavani muutakin
lukijakuntaa kuin vain postimerkkeilystä kiinnostuneita
ja leimakeräilystäkin tulee elävämpää.
Kirja ilmestyi jouluksi 2011, sen kustansi Uudenkaupungin Postimerkkikerho ja mittavan avustuksen
saimme Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran Säätiöltä.
Kirjan kooksi tuli välttämättä iso A4, koska historialliset
leimakohteet on esitettävä filateliassa 1/1 mittakaavassa.
Painosmäärä on vaatimaton 350 kpl ja työ tehtiin taidolla
Vakka-Suomen Kirjapainossa.
Kirja oli keväällä kansallisessa Tavastex- näyttelyssä
Uudenkaupungin postin kolmatta leimasinta säilytetään nykyään Postimuseon Tammisaaren varastotiloissa, josta sitä voi
tilata nähtäväkseen. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy lokero,
johon vaihdettavat päivä-, kuukausi- ja vuosinumeron kaksi
viimeistä kirjasinta sijoitettiin ja kiristettiin sitten paikoilleen
alhaalla näkyvällä ruuvilla. Kun vuosien saatossa useimmin
vaihdettavat päiväysnumerot kuluivat ja laatikko väljeni, pääsivät numerot välillä valloilleen.
ppp
30