Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 32
Kartalla näkyy Lyökin postimoottorin pääasiallinen reitti. Sää aiheutti tietysti erilaisia reitinvalintoja. Väli Lepäinen –
Putsaari siirtyi valtion kuljetukseen 1.8.1955.
Hämeenlinnassa ja sai siellä hopeamitalin. Uudessakaupungissa sitä myydään kaupungin matkailutoimessa ja
tietysti sitä saa postimerkkikerholaisilta. Tuotto menee
postimerkkikerhon toimintaan.
Jukka A. Mattila
KALANTI postiasema II aukesi
asemalla 1.10.1924. Sen ensimmäinen leima oli kaksipostitorvinen siltaleima. Se oli
käytössä siihen asti, kunnes
kunnan nimenmuutos tapahtui
1936. Silloin tilattiin asemalle
uusi leimasin, johon erotukseksi
kirkonkylän KALANTI–leimasta
pantiin kirjaimet As.
Kun rautatie tuli Uuteenkaupunkiin, sen ratalinja leikkasi Uusikirkko T.L. kunnan eteläistä osaa. Aseman
paikaksi tuli Lahden kylä. Lahti-nimeä ei voitu antaa
perustettavalle asemalle, koska oli jo olemassa Lahden
kaupunki. Kuua ja Kuuavuori -nimiäkin ehdotettiin,
mutta sitten huomattiin liikenimi Osuusliike Kalanti ja
päätettiin ottaa asemalle nimi KALANTI, mikä olikin
historiallinen ja hyvä ratkaisu. Myöhemmin siitä tuli
koko kunnan nimi. Asemarakennus KALANTI vuonna
1924 Uusikirkko T.L. Nykyinen Kalanti as. -postin
kotipaikka Tmi Kaija Hellbergin asiamiesposti on entinen
Kauppakunta Kalannin myymälä.
Lokalahdella posti aloitti toimintansa 1.3.1891 Naatulan
torpassa maantien varrella hieman Lokalahden kirkosta
itään.
31