Klubitalo -malli on tieteellisesti toimivaksi todettu ja kansainvälisesti tunnettu psykososiaalisen kun- toutuksen malli, jonka etu on sen kyvyssä tukea mielenterveyskuntoutujia usealla elämänalueella samanaikaisesti ja samassa paikassa. Toiminta pe- rustuu kansainvälisiin Klubitalo -verkoston laatu- standardeihin ja se on kokonaisvaltaista ja voima- varakeskeistä siten, että siinä keskitytään jäsenten vahvuuksiin ongelmien sijaan. Diagnoosien tai lä- hetteiden perään ei siis kysellä, vaan toimintaan voi hakeutua jokainen, joka sitä kokee tarvitsevan- sa. (Ylitalo 2022.) Lasse A:lle, 67, mahdollisuus olla oma itsensä on tärkeä asia Klubitalon toiminnassa. “Tänne voi tulla huononakin päivänä ilman, että kukaan olisi ovella estämässä”, hän hymyilee. My- ös Elisa, 34, arvostaa erityisesti sitä, että Klubita- lolle ovat kaikki tervetulleita: “Talon vahvuus on ehdottomasti se, että jäsenet ovat tervetulleita sellaisena kuin ovat. Kovin moneen paikkaan ei tee mieli mennä, kun toimintakyky on alentunut huo-
mattavasti tai sosiaalista kanssakäymistä ei ole ol- lut pitkään aikaan. Pidän myös siitä, että jäsenet voivat osallistua toimintaan omien voimavarojen ja fiiliksen mukaan”.
Klubitalon jäsenet ja henkilökunta muodostavat yhteisön, jossa on mahdollisuus osallisuuteen ja vertaistukeen, ja toiminnan tarkoituksena on, että kuntoutuja voi vähitellen siirtyä avun tarvitsemi- sesta kohti suurempaa yhteiskunnallista osalli- suutta ja osallistumista (Ylitalo 2022). Jäsenkyse- lyiden mukaan nimenomaan juuri koettu yhteisöl- lisyys on ylivoimainen ykkönen niiden asioiden joukossa, joita jäsenet pitävät tärkeinä ympäri Suo- mea sijaitsevien Klubitalojen toiminnassa. Yhtei- söllisyys nousee eri sanamuodoissaan esiin myös tätä artikkelia varten haastateltujen vastauksissa. Sosiaaliset kontaktit, hyvä porukka ja vertaistuki ovat asioita, jotka saavat Lasse A:n, Elisan, Raunon ja Jussin, 51, käymään Klubitalolla. Talolla arki jae- taan yhdessä ja siellä kuulee mielenkiintoisia kes- kusteluita ja toisten kuulumisia. “Tämä on paikka, jonne ihmisten kannattaa lähteä ja juoda kahvit täällä. Sillä saa parannusta siihen olotilaan”, sanoo Jussi ja jatkaa: "Täällä on mukavat työntekijät, ja tä- mä on sellainen pehmeä ympäristö”.
Tänään Suvimäen viestinnän yksikön tehtävälistal- la on päivittäisen siivouksen lisäksi Klubitalon leh- den, Suvimäen sanomien, taittoa sekä tämän artik- kelin kirjoittamista. 22 vuotta Klubitalolla käyneel- le Lasse A:lle juuri lehden teko on Suvimäen toi- minnassa parasta, sillä se on tuonut hänen elä- määnsä toimintaa. Hän kertoo olleensa aikaisem- min aktiivinen lehteenkirjoittaja, mutta juttujen te- ossa on ollut vuosien tauko. “Nyt kun aloitin, niin tuli entinen fiilis takaisin”, hän sanoo. Toinen yksi- kön jäsen, Rauno, taas pitää erityisesti siitä, että saa tehdä ATK -juttuja, kuten somettamista: "Klubi- talon kautta erityisesti digimaailma on tullut kiin- nostuksen kohteeksi”. Rauno on osallistunut Klubi- talon toimintaan nyt n. puolentoista vuoden ajan.