Kulti/ 2017 9
Koululaitos on ollut yksi tärkeimmistä ja suurimmista kansallisen ja kulttuurisen identiteetin luojista Suomessa. Stuart Hall (1999,46) toteaa, kuinka koululaitos vahvisti kansan homogeenisyyttä nostamalla esimerkiksi yhden puhekielen muodon vallitsevaksi viestintävälineeksi kautta koko kansakunnan ja loi samalla yleisen lukutaidon standardin. Onko koulun rooli kulttuuri-identiteetin luojana siis muuttunut verratessa viimeisiin vuosikymmeniin? Ennen homogeenistävä koulutus on muuttunut tai pyritty muuttamaan 2000-luvulla moninaisuuteen kannustavaksi ympäristöksi, jossa heterogeenisyys eli erilaisuus ja vieraskulttuurisuus huomataan.
Suomalaista kulttuuri-identiteettiä alettiin rakentaa sivistyneistön taholta ennen itsenäistymistä 1800-luvun loppupuolella. Siitä asti käsitystä suomalaisuudesta on pyritty vahvistamaan kansallistunteen vahvistamiseksi. Marjo Kylmänen (1994, 10) toteaa, kuinka suomalaisuuden historian aikana Suomessa on ollut ”toisia” ja vieraiksi tunnistettuja kulttuureja aina romaaneista suomen-ruotsalaisiin. Vieraskulttuurisuus ei siis ole uusi ilmiö, vaikka siitä puhutaankin nykyään paljon uutena asiana. Nykyisin globalisaation ja pakolaisuuden myötä Suomi on jatkuvassa kulttuurisessa muutostilassa.
Kulttuuritutkijatkin puhuvat identiteettien hajo(tt)amisen sijaan mieluummin niiden moninaisuudesta ja liikkuvuudesta—Stuart Hallin mukaan nykyisin vallitsee voimakas kulttuurinen ja etninen sekoittuminen, globalisaatio- mutta samalla myös totalisoiva, kulttuureja yhdenmukaistava ylikansallinen konsumerismi. Paikallisten ja kansallisten kulttuurien näkökulmasta tämä saattaa merkitä joko kulttuurista yhdenmukaistumista ja sekoittumista tai pyrkimystä korostaa paikallista, omaa kulttuuria (Kylmänen 1994, 8.) Globalisaation ja pakolaisuuden lisäännyttyä Suomeen on siis saapunut paljon ihmisiä, omine eri kulttuureineen ja tämä näkyy myös väistämättä kouluympäristössä.