kosteudenhallintaan on rakenteiden kuivatus- ja kuivanapito-
järjestelmä SafeDrying.
Hallituksen puheenjohtaja Esa Tommola Safedrying Oy:stä
kertoo, että kyseessä on Tekesin kanssa kehitetty, patentoitu
kuivanapitojärjestelmä, joka asennetaan kiinteäksi osaksi kiin-
teistöä.
”Järjestelmä kerää kaiken kosteuden rakenteista kuivatus-
kanavien sisään ja vie kosteudet suurella virtausnopeudella
kuivatusyksikköön. Kuivatusyksikössä ilmavirta sitten kuiva-
taan, lämmitetään ja puhalletaan uudelleen kiertoon”, kuvai-
lee Tommola innovaatiota, jolle myönnettiin ensimmäinen
patentti vuonna 2015.
Vuonna 2016 järjestelmä asennettiin ensimmäisiin korjaus
kohteisiin. Heti alkumetreillä tehtiin merkittävä havainto: jär-
jestelmää voidaan käyttää uudisrakentamisen lisäksi myös ole-
massa olevien kiinteistöjen kosteuksien poistamiseen – ja huip-
putehokkaasti.
”Erittäin kustannustehokkaaksi järjestelmän tekee tilojen
käytön mahdollisuus samalla, kun rakenteita kuivataan tehok-
kaasti”, Tommola huomauttaa.
tainen ilman kierrätys kanavistossa – eikä merkittäviä käyttö-
kustannuksia näin pääse muodostumaan.
”Kiinteistön kuivuutta valvotaan etäluentalaitteilla vielä
useampi vuosi, näin saadaan mielenrauhaa myös tilojen käyt-
täjille.” Tällöin mitataan sekä menevää että palaavaa ilmaa ja
Kolmas kerta toden sanoi lisäksi aikaisemmille märimmille alueille asennetut anturit anta-
Viime vuosina SafeDrying-järjestelmiä on asennettu mm. usei- vat tietoa kosteustilanteen kehityksestä.
siin kouluihin, päiväkoteihin, taloyhtiöihin ja omakotitaloihin.
Esimerkiksi Liisankatu 7:ssä sijaitseva helsinkiläinen asuinker- Kukkaroystävällinen kuivaus
rostalo saatiin täysin kuntoon menetelmää käyttämällä, vaikka Mutta kuinka paljon tyypillisen märän rakenteen kuivaami-
lähtökohdat eivät olleet järin ruusuiset. seen sitten menee aikaa SafeDrying-konseptilla? – Tommolan
”Rahaa taloyhtiöltä oli palanut kahteen aikaisempaan
remonttiin jo ainakin 60 000 euroa ilman havaittavaa hyötyä,
ennen kuin SafeDryingiä päätettiin kokeilla”, kertoo Tommola.
Parissa viikossa kosteusongelma saatiin kuriin – nyt ilmaa
kierrätetään kuivatetuissa rakenteissa ja SafeDrying-ammat-
mukaan tyypillinen aika on 1–3 kuukautta ja pisin kuivaus-
urakka yrityksen historian aikana kesti 6 kuukautta.
”Tyypillinen energiakustannus tehokuivauksessa on tuollai-
nen sata euroa kuussa eli varsin maltillinen.”
Tommola arvioi, että taloyhtiöpuolella on ollut patoutunutta
tilaiset valvovat kosteusarvoja etänä. ”Näin varmistetaan tarvetta tämäntyyppiselle palvelulle jo pitkään. ”Oma taustani
rakenteiden kuivuus myös jatkossa.” on uudisrakentamisen puolella ja olen ollut aika järkyttynyt
Tommolan mukaan siinä vaiheessa, kun märät rakenteet
on saatu kuivattua, kuivana pitämiseen riittää tyypillisesti ajoit-
havaitessani, millainen tilanne monessa taloyhtiöissä on kos-
teudenhallinnan suhteen”, hän toteaa. n
Esimerkki rakenteiden kosteuden
etävalvonnasta ja kuivatuksen
tuloksista. Patentoitu SafeDrying-
järjestelmä on Tekesin kanssa
kehitetty tehokkain tapa kuivata
ja pitää uusien sekä korjattavien
kiinteistöjen rakenteet kuivina
niiden koko elinkaaren ajan.
Järjestelmää on menestyksekkäästi
käytetty mm. taloyhtiöiden,
koulujen, päiväkotien,
omakotitalojen, museon ja
terveyskeskuksen kuivaamiseen
sekä kuivana pitämiseen.
3 / 2019
kita 49