KITA 3/2019 | Page 48

” Kenties tulevaisuudessa kännykkä toimii avaimena. ”Eniten on kehuttu avaimen käyttötuntumaa, joka ei eroa perinteisestä. Avain on myös symmetrinen eli sen voi laittaa lukkoon kummin päin tahansa.” Isoin hyöty taloyhtiölle koituu Hirvosen mukaan elinkaari­ kustannuksista. Vaikka ABLOY PULSE -järjestelmä on 2,5–3 kertaa kalliimpi kuin perinteinen, mekaaninen lukkojärjes- telmä, se tuo vuosien varrella huomattavia säästöjä, kun esi- merkiksi kadonneiden avaimien takia ei lukkoja tarvitse vaih- taa. ”Avaimen kadotessa kyseiseltä avaimelta yksinkertaisesti poistetaan kulkuoikeudet. Tämän voi toteuttaa myös etähallin- nan kautta, mikä säästää aikaa ja rahaa.” Avaimesta eroon kokonaan? Hirvonen ei silti usko, että jokaisen taloyhtiön tarvitsee välttä- mättä lähteä heti paikalla älylukkojen kelkkaan. ”Esimerkiksi ABLOY PULSE -tuoteryhmäpäällikkö Kimmo Hirvonen ker- too, että PULSE koostuu ohjelmoitavista avaimista ja lukoista sekä pilvipohjaisesta hallinnointiohjelmistosta, jolloin sitä voi- pieni taloyhtiö, jossa vaihtuvuus on vähäistä ja avaimia ei huku, ei sellaista tarvitse yhtä paljon.” Maailmalla ratkaisut siirtyvät kiihtyvällä tahdilla avaimetto- daan käyttää selaimen kautta niin älypuhelimella, tabletilla miksi, ja tässä muutoksessa ihmisten tunnistaminen on keskei- kuin tietokoneellakin. Kovan turvallisuustason takaa uusi huip- sessä roolissa. Tällöin täytyy usein tasapainotella helppouden, puluokan SEOS-teknologia. tietosuojan ja turvallisuuden välillä: harva kansalainen haluaa ”Kyseessä on ensimmäinen Abloyn suunnittelema e ­ nergiaa harvestoiva tuote, joka tuottaa työntöliikkeestä oman ener- giansa avaimelle ja lukolle”, kertoo Hirvonen. PULSE-järjestel- mässä avainten kulkuoikeudet päivitetään pilvipalvelun kautta tulla joka hetki tunnistetuksi. ”Kenties tulevaisuudessa kännykkä toimii avaimena”, Hir- vonen pohtii. Toistaiseksi älylukot ovat vahvoilla. Hirvosen mukaan – eli tieto esimerkiksi kulkuoikeuksien muutoksista ja kadon- perinteinen lukitusmaailma mataa korkeintaan prosentin neista avaimista päivittyy avainten mukana oviin ja lukkoihin. tai parin kasvulukemissa, kun taas älylukkojen vuosittainen kasvu on ollut yli 10 prosentin luokkaa. ”Markkina on käänty- Joustavuutta arkeen mässä”, hän toteaa. Tuote onkin omiaan esimerkiksi kohteisiin, joissa vaaditaan joustavaa kulkuoikeuksien hallintaa kustannustehokkaasti. Kosteus kuriin! Asunto-osakeyhtiöiden lisäksi esimerkiksi opiskelija-asuntolat Euromääräisesti mitattuna yksi suurimmista uhista, mikä suo- ja vuokrataloyhtiöt hyötyvät helppokäyttöisestä kokonaisratkai- malaista rakennuskantaa uhkaa, on tietenkin erilaiset kos- susta. teus- ja homevauriot. Taloyhtiöt – niin kerrostaloissa kuin rivi­ Hirvosen mukaan ABLOY PULSE -järjestelmiä on asennettu taloissakin – joutuvat valitettavan usein tekemisiin myös näi- yli 50 kohteeseen ympäri maata – erityisesti juuri taloyhtiöihin den a ­ sioiden kanssa. Teknologia kuitenkin auttaa tälläkin – ja käyttäjäkokemukset ovat olleet hyvin positiivisia. saralla: yksi viime vuosien varteenotettavimmista uutuuksista 48 kita   3 /  2019