OPPITUNNIT LUONTOON
Ja oppilaat osaksi luontoa
Oppitunteja luontoon – keino oppilaiden luontosuhteiden kehittämiseen?
Nykyajan yhteiskunnassa niin lapset kuin aikuiset viettävät suuren osan ajastaan kaupunkiympäristöissä. Tämä on johtuu asutuksen siirtymisestä yhä enemmän taajamiin tai niiden välittömään läheisyyteen. Vuonna 2008 maailman terveysjärjestö WHO raportoi, että ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa kaupunkialueilla asui enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Tällöin Homo sapiensista tuli määritelmällisesti kaupunkilaji (Florence Williams: Metsän parantava voima). Kaupunkiasumisen myötä ihmisten tarvitsemat palvelut keskitetään luonnolisesti myös suurempiin keskuksiin ja haja-asutusaluiden palvelut vähenevät. Siksi näille alueille asumaan jääminen ei helposti enää houkuttele.
Valitettavasti myös perusopetuksen tarjonta keskittyy Suomessa nykyään suuriin yksiköihin, kaupunkialueille. Syrjäseutujen kyläkoulut ovat enää harvinaista herkkua. Kouluyksiköt ovat valitettavasti nykyään suuria laitoksia keskellä betoniviidakkoa. Tiiviiden seinien sisällä opiskellaan tuntikausia päivässä, välillä toki piipahdetaan ulkona, mutta sekin tapahtuu koulun raja-aitojen sisäpuolella, rakennetussa välituntimiljöössä. Tämä alue voi toki kuulua kaupunkiluontoon, mutta se ei aina riitä pitämään oppilaiden luontosuhdetta yllä.
Kun kaikki elämä keskitetään kauas pois aidosta luonnosta, voidaan miettiä, mitä siitä seuraa. Yksi iso teema nousee esille: oppilaiden luontosuhteen heikentyminen tai sen katoaminen jopa kokonaan.