Onko sinua koulukiusattu? Oletko itse kiusannut? Oletko nähnyt kiusaamista? Uskallan väittää, että suurin osa vastaisi näihin kysymyksiin edes osittain myöntävästi – valitettavasti. Kiusaamista tapahtuu niin kotona, kouluissa kuin vaikkapa työpaikalla, eli juuri siellä, missä ihmiset toisiaan kohtaavat. Aikuinen ihminen on omasta elämästään vastuussa, uskallankin siis väittää, että he ovat etulyöntiasemassa lapsiin verrattuna kiusaamisen suhteen. Huonosta parisuhteesta on mahdollista luikkia karkuun tai työpaikasta, jossa jonkin asteista sortoa koetaan, voi irtisanoutua. Pieni lapsi sen sijaan koulutietänsä aloittaessa on voimattomampi joutuessaan kiusaamisen kohteeksi. Kouluun on jokaisen mentävä, siksi tämä mahdollistaakin hedelmällisen
kiusaamisen areenan.
Tilanteita on nuorempana vaikeampi ymmärtää ja usein kiusaaminen aletaankin kokea oikeutetuksi. ”Oikeutus” kiusaamiseen voi olla mitä tahansa muista luokkatovereista poikkeavaa, vaikkapa silmälasit, aina ei tarvitse olla niitäkään. Koulun vaihtaminen on viimeinen vaihtoehto, ja senkin järjestävät vanhemmat, opettajat ja muu henkilökunta, joille pelkästään asian ilmi tuominen voi olla todella hidas prosessi, peräti vuosia vievä mieletöntä uskallusta vaativa henki-nen työ. Toisaalta on mielestäni väärin, että useimmiten se on kiusattu, joka koulua vaihtaa (Mäntylä ym. 2013, 122). Tämähän antaa kiusaajalle mahdolli-suuden jatkaa samassa valta-asemassa toimimista; kun ”hovi” ja hovin alaiset ovat jo valmiina, seuraava sortamisen kohde on helppo löytää.
3