15
''Kun opettaja pystyy asettumaan oppilaan asemaan, tällä on paremmat mahdollisuudet oppia jotain tärkeää’’ (Uusikylä & Atjonen 2007, 13).
tulevaisuudessa? (Kiilakoski 2012, 34-35). Onko koululla oikeus estää kehitysvammaisen oppilaan oppiminen vain siksi, että opetussuunnitelman mukaan väkivallan perusteella yksilön saa poistaa koulusta?
Opetussuunnitelmaan liittyy aina tietynlainen joustamisvelvoite, jolla tarkoitetaan sitä, että vaikka opettaja on tietyllä tavalla sidottu virallisen opetussuunnitelman noudattamiseen, hän osaa kuitenkin asiantuntijana suhteuttaa, mitkä seikat vaarantavat oppilaan, kehitysvammaisen, eheän kasvun ja kehityksen, esimerkiksi jatkuva koulusta poistaminen '’Opetussuunnitelma on valmentajan pelijoukku-eelleen tekemä taktinen suunnitelma ennen ottelua, ja opetus on itse peli: vaikka joukkueen oletetaan noudattavan suunnitelmaa, sen odotetaan kykenevän myös improvisointiin’’ (Uusikylä & Atjonen 2007, 18, 51.)
KEHITYSVAMMAISEN OPPIMISEN PERUSTA ON ADAPTIIVISESSA TUKIJASSA
Edellä mainittujen seikkojen ja niiden huomioimisen vuoksi kehitysvammainen opiskelija vaatii tukijakseen adaptiivisen asiantuntijan, joka osaa toimia odottamattomassa tilanteessa ja ongelmissa joustavasti ja spontaanisti (Hyvönen 2016, luentodiat 7.4.2016) Koulun säännöt, niiden kyseenalaistamaton noudattaminen ja opettajan rutiininomainen asiantuntijuus, ongelmien pintatasoinen havainnointi sekä yhden ratkaisutavan (Kallen tapauksessa kotiin lähettäminen) käyttäminen ongelmatilanteissa aiheuttavat Kallen tapauksessa syrjintää, koska hänen opiskelunsa estetään. Adaptiivinen asiantuntija pystyy esimerkkitilanteen kaltaisessakin tapauksessa muuttamaan toimintaansa niin, että yksilö kokee tulleensa ymmärretyksi ja hyväksytyksi.
Eräs opettajan piirre, joka on kehitysvammaisuuden näkökulmasta todella tärkeä, on empaattinen ymmärtäminen: ‘’kun opettaja pystyy asettumaan oppilaan asemaan, tällä on paremmat mahdollisuudet oppia jotain tärkeää’’ (Uusikylä & Atjonen 2007, 13.) Myös intersubjektiivisuus, eli kahden henkilön välinen yhteisymmärrys on erityisen tärkeää kehitysvammaista opettaessa: on tärkeää ymmärtää, mitä hänen sanansa tai tekonsa tarkoittavat pohjimmiltaan (Tynjälä 1999, 153). Empaattisen ymmärtämisen lisäksi keskeistä on myös hyväksyntä: ‘’kaiken perusta on oppilaan ihmisarvon pyyteetön hyväksyminen’’ (Uusikylä & Atjonen 2007, 12). Opettajan täytyy siis myös kyetä hyväksymään kehitysvamman, sairauden, aiheuttamat satunnaiset väkivaltaiset tunnereaktiot, koska vaikka väkivalta on väärin, ainoastaan silloin kehitysvammainen ihminen hyväksytään pyyteettömästi.
ERILAISUUS MAHDOLLISUUTENA EIKÄ YLEISTETTYNÄ TYHMYYTENÄ
Kehitysvammaisen opettajan tulee pitää oppilaiden erilaisuutta mahdollisuutena: jokainen on hyvä jossain, eivätkä kaikki ole samanlaisia. Opettajan täytyy mahdollistaa yksilölle itsesäätöinen oppiminen. Jos opettaja automaattisesti olettaa, että koska hän opettaa kehitysvammaisia, he ovat kaikki käytöshäiriöisiä, väkivaltaisia, tyhmiä ja vammaisia, hän ei osaa nähdä kehitysvammaista yksilönä henkilökohtaisine lähtökohtineen eikä siksi osaa suhtautua esimerkkitapauksen kaltaiseen väkivaltaiseen välikohtaukseen, kuten siihen kehitysvammaisten tapauksessa tulisi suhtautua: ymmärtäen ja muokaten oppimisympäristöä ja metodeja sen mukaan, että vastaavia tilanteita syntyisi harvemmin (Uusikylä & Atjonen 2007, 96.)