ARVIOINTI
Projektin alussa oli tehtävänanto meille yhtä tuntematon kuin
ryhmän muut jäsenet. Ujot ja jäykät olemukset loivat kankean ja
jopa kiusallisen ilmapiirin, kuin matalapaine toukokuussa lumisateen
saattelemana. Innokkuuden täyteisellä rohkeudella ja sosialisaation
(Solares, Määttä, Kiuru 2016)
tukemana lähestyessä
toimeksiantoamme lähestyimme myös toisiamme. Mitä enemmän
saimme aikaan, sitä enemmän tunsimme tutustuvamme toisiimme.
Sosiaalinen media auttoi madaltamaan kynnyksiä, ja alkuun
keskustelumme ottivatkin osaa pääasiassa Whatsapin kautta. Ideat
ja ajatukset saapuivat pikkuhiljaa kollektiiviseen konsensukseen ja
sitä myötä kehtasimme tavata koulussa ja purkaa tehtävää lounaan
tai pullakahvien merkeissä. Tästä eteenpäin projekti eteni samalla
tavalla kuin japanilainen luotijuna. Aikataulussa, ja tehokkaasti
energiavaroja hyödyntäen. Lopputulos sopii meidän persooniimme
kuin nahkainen ajohanska italialaisen formulakuljettajan käteen.
18