SAKU ry | Ammattiosaajan työkykypassi Käsikirja (2019) | Page 10
2
Hyvinvointi:
Harrastuneisuus
ja yhteistyötaidot
Harrastukset ovat vastapainoa työlle ja auttavat palautumaan työn rasituksesta.
Mielekäs vapaa-ajan toiminta voi avata uusia näkökulmia myös työhön ja ammatissa toimi-
miseen. Toisaalta harrastukset vahvistavat usein myös työelämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja.
Osaamistavoitteet
Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää harrastusten merkityksen työkyvyn edistämisessä
ja osaa hyödyntää harrastuksia työssä jaksamisessa ja ammattiosaamisensa kehittämisessä.
Opiskelija osaa aloittaa tai jatkaa itselleen sopivaa harrastusta.
Osaamisen arviointi
Opiskelija osallistuu säännöllisesti oppilaitoksen opiskelijakunta-, tutor- tai kerhotoi-
mintaan tai oppilaitoksen yhteistyökumppaneiden tai sidosryhmien järjestämään
kerhotoimintaan. Vaihtoehtoisesti opiskelijalla on omaan vapaa-aikaansa
liittyvä säännöllinen harrastus, joka voi olla kulttuuriin, liikuntaan, vapaaeh-
toistoimintaan tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvää toimintaa
yksin tai osana yhteisöä.
Opiskelija kykenee ilmaisemaan itseään ja toimimaan niin
kahdenkeskisissä kuin pienryhmien vuorovaikutustilanteissa.
Suosituksia ja vinkkejä
Opiskelija voi osoittaa osaamisensa oppilaitoksen opiskeli-
jakunta- ja/tai tutortoiminnassa sekä erilaisissa osallisuut-
ta edistävissä liikunta-, kulttuuri- tai ammattikerhoissa.
Osaamista voi osoittaa myös oppilaitoksen ulkopuoli-
sessa harrastustoiminnassa tai erilaisten kansalaisjär-
jestöjen vapaaehtoistyössä. Opiskelijan rooli voi olla
osallistuja, ohjaaja, valmentaja, tuomari tai yhdistyk-
sen tai toimikunnan hallituksen jäsen.
- 10 -