SAKU ry | Action! 2/2021 | Page 3

SAKU ry ammatillisen KOULUTUKSEN hyvinvoinnin ASIALLA
Kuva : Sari Hosio

Yhteisöllisyys tukee oppivelvollisuuden toteutumista

Elokuun alussa Suomessa tuli voimaan laki , jonka myötä oppivelvollisuus laajeni 18 ikävuoteen asti . Lakimuutoksen myötä toisen asteen opinnot tulivat maksuttomiksi oppivelvollisuuden piiriin kuuluville opiskelijoille . Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuonna 2005 syntyneiden ikäluokkaan .
Koulutuksen järjestäjät ovat valmistautuneet lakimuutokseen koko kevään . Ratkaistavana on ollut monia linjauksia ja käytännön asioita . On jouduttu esimerkiksi miettimään , mihin kaikkeen maksuttomuus ulottuu , mitä välineitä lainataan ja mitä annetaan opiskelijoille omaksi ja miten hankintoja saadaan tehtyä riittävän suuria määriä kerralla . Hyvästä ennakkotyöstä huolimatta monia asioita joudutaan varmasti ratkomaan vielä syksyn aikanakin .
Opiskelijat tulevat jatkamaan opintojaan ammatilliseen koulutukseen monista lähtökohdista . Joku on matkalla kohti unelmaammattiaan ja täynnä uuden oppimisen intoa . Joku toinen pitää tärkeimpänä sitä , että peruskoulun pänttääminen on ohi ja pääsee käsiksi oikeisiin töihin , vaikka ala ei nyt niin sytyttäisikään . Joku kolmas taas on koulussa nimenomaan velvollisuudesta – jos on ollenkaan . Lieneekin todennäköistä , että tällaisten erilaisen tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden määrä toisella asteella tulee uudistuksen myötä lisääntymään .
Ydinasia näiden opiskelijoiden tukemisessa opinnoissaan on tietysti riittävä opetuksen ja ohjauksen määrä . Nähtäväksi jää , onko koulutuksen järjestäjien rahoitus riittävällä tasolla , jotta osaavaa henkilökuntaa riittää pitämään kaikki opiskelijat mukana kyydissä . Opetuksen ja ohjauksen lisäksi on tärkeää muistaa erilaisen ryhmäyttävän ja yhteisöllisyyttä edistävän toiminnan mahdollisuudet opiskelijoiden tukemisessa .

SAKU ry ammatillisen KOULUTUKSEN hyvinvoinnin ASIALLA

Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto , SAKU ry on ammatillisen koulutuksen oma liikunta- ja kulttuurijärjestö sekä hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöorganisaatio
• jäsenenä 66 ammatillisen koulutuksen järjestäjää
• kattaa noin 85 % ammatillisen koulutuksen kentästä
Joko olet ollut toiminnassa mukana ? Onko teiltä osallistuttu esimerkiksi ammattiin opiskelevien liikunnan mestaruuskilpailuihin , henkilöstön kisatapahtumiin tai SAKUstars-kulttuurikilpailuihin ? Ovatko ammattiosaajan työkykypassi , hyvinvointiverkosto tai tutorkoulutukset tuttuja ? Infoa tapahtumista ja koulutuksista , uutisia ja tuloksia löydät osoitteesta www . sakury . net .
Ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä keskustelu yhteisöllisyyden merkityksestä nousi vahvasti esiin . Kun luokkarakenteet muuttuivat väljemmiksi ja opiskelijoiden yksilölliset polut mahdollistuivat aiempaa paremmin , nousi esiin aiheellinen huoli siitä , syntyykö oppilaitoksiin yhteisöllistä kulttuuria ja ryhmähenkeä , joka tukee opinnoissa myös huonona päivänä .
Kun edistetään oppilaitoksen yhteisöllisyyttä , edistetään samalla opiskelijoiden hyvinvointia , motivaatiota ja oppimista . Yhteisöllisyydellä on todettu olevan jopa myönteisiä terveysvaikutuksia . Yhteisöllisyyden edistämisessä tärkeää on turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen , ryhmään sitouttaminen ja yhteisön tuki yksilölle .
Yhteisöllisyyttä edistävässä työssä ei ole jaossa pikavoittoja , vaan tuloksia syntyy pitkäjännitteisellä toiminnalla . SAKU ry haluaa omalta osaltaan tukea koulutuksen järjestäjiä yhteisöllisyyden edistämisessä . Tarjoamme valmiita malleja ja materiaaleja yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan toteuttamiseen . Koulutamme tutoreita , jotka voivat järjestää oppilaitoksissa opiskelijoiden näköistä toimintaa . Kokoamme opiskelijoita ja henkilöstöä hyvinvointiteemojen äärelle Hyvinvointivirtaa-teemaviikolla . Tarjoamme valmiin mallin matalan kynnyksen liikuntatapahtumien järjestämiseen , esimerkkinä alakohtaisilla joukkueilla pelattava SAKU-sählyn turnaus . Ja verkostotoiminnassamme on mahdollisuus omien vinkkien jakamiseen ja muiden ideoiden kuulemiseen .
Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä toisen asteen opinnoissa on mahdollisuus kohdata koko ikäluokka vielä kertaalleen . Tehdään se koko yhteisön ja yhteisöllisyyden avulla !
SaijaSippola
toiminnanjohtaja
SAKU ry
Henkilöstön tämän syksyn liikuntavalikoimasta löytyy uusi laji . Viime vuosina nopeasti suosiotaan kasvattanut padel on nimittäin otettu mukaan SAKU ry : n tapahtumakalenteriin . Sosiaalinen matalan kynnyksen laji on vienyt myös minut mennessään . Siispä suuntaan 12 . -13.11.2021 Espooseen SAKU ry : n ensimmäiseen padelturnaukseen . Tsekkaa padel ja muu lajivalikoima sivun 31 tapahtumakalenterista !

SAKU ry ja SAKU stars ovat myös FACEBOOKISSA ja INSTAGRAMISSA . vieraile sivuillamme ja päivitä

TIETOSI ajankohtaisista tapahtumista , kurkkaa kuvagallerioitamme ja vaikuta keskustellen ja kommentoiden . Kaveripyyntö sinulle on lähetetty !
P Ä Ä K I R J O I T U S
3