SAKU ry | Action! 2/2019 | Page 19

T apahtumatori t ä y d e n si lajitarjo n taa Kilpailijoita ja tapahtumatorin pisteen vetäjä SAKUgames-tapahtuma tarjosi opiskelijoille kahdeksan lajin kattauksen. Mitaleita tavoi- teltiin tapahtumassa SAKU-sählyssä, erkka- säbässä, kaukalopallossa, beach volleyssa, keilauksessa, frisbeegolfissa, minigolfissa ja toistovoimapunnerruksessa. Minigolfiin ja keilaukseen osallistunut Sal- pauksen Mikko Pinola nostaa tapahtuman tärkeimmäksi anniksi yhdessä tekemisen. -Oman porukan kanssa pääsee tutustu- maan paremmin. Onhan tämä eri koulujen välillä kulttuurivaihtoa, jolle on tilausta ja tarvetta. Samalla pääsee opiskelemaan ver- kostoitumista, joka on tärkeää myös työelä- mässä, listaa tapahtuman mahdollisuuksia Mikko Pinola. Omien lajien lisäksi tehtävää riitti myös tapahtumatorilla. Osallistujilla oli mahdolli- suus kerätä toimintapisteiltä kahdeksan mer- kintää, joilla pääsi mukaan arvontaan, jossa palkintoja oli tarjolla 1001 euron edestä. Ta- pahtumatorilla pääsi esimerkiksi pelaamaan kuppipeliä, rimagolfia ja katusählyä sekä kasaamaan palapeliä. Taitojansa pystyi tes- taamaan myös pelituolilla, jonglöörauksessa, futispisteellä, laukaisututkassa ja nyrkkeily- pisteellä. -Moni on tykännyt tähän poiketa nyrkkei- lyä kokeilemaan. Tässä on pidetty pistareita. Lisäksi meillä on ollut mahdollisuus voittaa liput Tammer-turnaukseen, tasapainoilla lau- dalla ja hyppiä hyppynarulla, kertoo vetäjistä Serhat Ozan. Pistareiden harjoittelussa syke nousee no- peasti. Samalla tulee ohjaus myös oikeisiin lyöntitekniikoihin. Ammattiopisto Spesian Samu Laaksovirta testasi Ozanin ohjauksessa lajia innokkaasti. -Tapahtumatorilla on hyvä fiilis ja leppoisa tunnelma. Kun testailee kaikkea, niin oppii aina uutta. Kaikkea koitetaan, mitä tarjolla on. ei opettajan tai koulun projekti, kuvaa Piia Kalves Tredusta. S porttim e rko n omit -Koko projektin kaari oli loistava. Kokonai- -Tehtävänjako oli opiskelijoillamme aika selvä. Projektissa oli toisen luokan opiskeli- joilla kokonaisvastuu ja ensimmäisen vuoden vastasivat tapahtumatorista suuteen kuului tapahtumatorin suunnittelu, opiskelijoilla Opettaja vuorovaikutus asiakkaan ja toimijoiden kans- vastuu. Olisi hienoa, jos tapahtuman toteut- SAKUgames-tapahtumassa koko enemmän henkilökohtainen päivän sa, torin rakentaminen, tapahtuma, purkami- tamiselle saataisiin jatkumoa, jolloin nykyiset avoinna ollut tapahtumatori oli Tredun nen ja loppukeskustelu. Opiskelijat pääsivät ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsisivät sporttimerkonomien toteuttama kokonai- näkemään oman käden jäljen sekä tekemään jakamaan tapahtumasta saatua oppia eteen- suus. Tapahtumatorin onnistumisesta vastuu- vuorovaikutusta suoraan asiakkaan kanssa. päin seuraaville järjestäjille. ta kantoi viiden opiskelijan ryhmä. Haasteita tapahtuman toteuttamiseen loi- -Tapahtuma oli tosi kivannäköinen. Torilla -Kokonaisuus hoitui opiskelijoilta tosi hy- vat työssäoppimisjaksot, jolloin yhteistä ai- näkyi hirveästi onnellisen näköisiä ihmisiä. vin. Innostus kasvoi, kun tekijät huomasivat, kaa tekemiseen oli hankalampi löytää. Sport- Tällaiset tapahtumat luovat yhteishenkeä että he ovat oikeasti päättämässä ja teke- timerkonomien aamutreeneihin opiskelijat osallistujien välille. mässä, mitä tapahtumatorilla tulee tapahtu- neuvottelivat tapahtumaa varten valmenta- maan. Kyseessä oli heidän oma projektinsa, jiensa kanssa väljyyttä. Te k sti j a k uva t: S a ri M a nti l a -S a v o l a i ne n 19