Hyvää jatkoa Hanna !
Jutun takaa :
Hyvää jatkoa Hanna !
Minulla on muistikuvia viidentoista vuoden takaa , kun tein juttua ensimmäisenä työkykypassin suorittaneesta Hannasta . Kohtaaminen oli täynnä hyvää fiilistä , kun liikuntaneuvojaksi valmistuneella oli paperit kädessä , kaverikiertue Lapissa menossa ja matka Balille odottamassa .
-Pysähdy välillä vähän ja kuuntele . Kiireisessä hektisessä menemisessä voi myös jarrutella . Anna joidenkin asioiden olla ja nuku . Ja tärkeää on tietysti puhua asioista .
Tee muutoksia pienin askelin Liikuntaneuvojaksi valmistuttuaan Hanna toivoi pystyvänsä motivoimaan erityisesti heitä , jotka eivät ole yhtään kiinnostuneita liikkumisesta . Työkykypassia Hanna pitää yhtenä lähtölaukauksena säännölliseen liikkumiseen ja liikunnan ilon löytämiseen . Liikkumiseen Hanna kannustaa nuoria pienten askelien kautta .
-Mikä olisi niin pieni muutos , että sitä ei viitsisi jättää tekemättä ? Voisiko se olla pari palleahengitystä muutaman kerran päivässä ? Voisiko koulussa mennä vähintään kerran päivässä portaat ylös ja alas ?
-Uni on tärkeysjärjestyksessä numero yksi . Jos siinä on haasteita yöllä , niin kehoa voi rauhoittaa juuri palleahengitysharjoituksilla tai levon joogalla . Omaa kehoa kannattaa aina kuunnella , Hanna muistuttaa .
Tartu kiinnostaviin asioihin Tulevaisuuteen Hanna suhtautuu levollisella mielellä . Vaikka työpaikka menikin joulukuussa työsopimuksen päättyessä alta , niin oma ala on löytynyt . Lisäoppia Hanna aikoo hankkia äitiysfysioterapiasta . Kiinnostus äitien auttamiseen on vahvistunut sekä omasta äitiydestä että jaksamisen kokemuksista .
-Olen hands on -ihminen, joka haluaa kohdata ihmisen kuuntelevana , läsnä olevana ja empaattisesti . Tärkeintä kohtaamisessa on , että ihminen tulee kuulluksi . Haluan oppia lisää ja viedä työssäni hyvinvointia eteenpäin .
-Opintojaan miettiville haluan sanoa , että mikään opinnoista ei mene hukkaan . Ja jos et suoraan pääse sinne , minne haluat , niin aina on valittavana joku kiertotie . Eikä heti tarvitse tietää , mitä lopulta haluaa . Riittää , kun hakee ensin suuntaan , joka vähänkin kiinnostaa , kannustaa Hanna opintoja suunnittelevia .
Hulvattomia yhteisiä työmuistoja syntyi työkykypassiin liittyneestä Lomakunnossa-kiertueesta . Muistan hyvin sen energian , mikä kiertueporukkaan oli pakkautunut . Smoothieitä suunniteltiin ja testattiin , aurinkotuoleja , uimarenkaita ja puhallettavia palmuja hankittiin ja biitsimusiikki soi . Hyvälaatuinen pyörremyrsky saapui aina kiertuelaisten mukana toimistolle .
Viisitoista vuotta myöhemmin jumppapallolla istuu yhtä eläväinen ja iloa pulppuava Hanna , joka on perustanut perheen ja löytänyt oman unelma-ammattinsa . Kovan koulun kautta Hanna on joutunut opettelemaan myös pysähtymisen taitoa . Burn out pakotti hyväksymään , että aina ei saa , eikä voi suorittaa . Uskon kuitenkin , että Hannan uudet suunnitelmat auttavat häntä löytämään työsopimuksen päätyttyä entistäkin sopivamman paikan työelämässä . Taito , kokemus ja aito kohtaaminen ovat tässäkin vahvuuksia !
Hanna kuvailee itseään hands on -tekijäksi , ja lisäisin siihen vielä kuvauksen all in -tekijästä. Pärjäämistä ja suorittamista arvostetaan , ehkä joskus vähän liikaakin . Hanna muistuttaa kehon ja oman jaksamisen kuuntelemisesta . Maailma ei kaadu , vaikka kaikki asiat tai tavarat eivät olekaan tip-top ja järjestyksessä . Kiihkeimmässä työmoodissa ja kiireisimmässä elämäntahdissa ” kuuntele kehoa , anna olla ja lepää välillä vähän ” -neuvo on kaikille muistamisen arvoinen .
Terveisin , Sari
7