SAKU ry | Action! 1/2017 | Page 9

Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston henkilökunta heittäytyi Lupa Liikkua-infotilaisuuden taukoliikuntapeleihin.
TEEMAVIIKON SUOSIKIT relta osin osallistumisinnokkuuteen, mutta muitakin keinoja on.
– Opettajien esimerkillä on suuri vaikutus. Jos opettaja ei ole innostunut tapahtumasta, miksi opiskelijakaan olisi? Myös pienet kilpailu- ja arvontapalkinnot tuovat potkua tekemiseen, Halminen vinkkaa. Hovi vannoo myös organisoinnin nimeen. – Kun on sovittu, että kaikki ryhmät kiertävät rastit vuorollaan ja jokaiselle rastille on varattu tietty aika, ei opiskelijan tarvitse miettiä, onko osallistuminen coolia tai kannattavaa. Meillä myös viikon teemaluennot merkittiin ryhmien lukujärjestyksiin. Opiskelijat tuntuivat myös tykkäävän selkeydestä ja järjestelmällisyydestä, Hovi kertoo.
Lupa liikkua Mukavien tapahtumien lisäksi Hyvinvointivirtaa-viikolla levitettiin henkilöstölle tietoa päivittäisen hyvinvointityön tärkeydestä.
Aamupuuro” Opiskelijat ovat olleet paljon virkeämpiä ja keskittyneempiä. Puurotarjoilu olisi hienoa saada jokaiselle päivälle!” Hyvä tyyppi” Jokaisesta ryhmästä ja opettajien keskuudesta valittiin äänestämällä’ vuoden hyvä tyyppi’. Opiskelijat arvostavat ystävällisiä ja reiluja kanssaopiskelijoita ja opettajia.” Opiskelijakunnan kahvila” Itse tekeminen aktivoi ja osallistaa opiskelijoita. Yhdessä leipominen ja herkuttelu on myös terapeuttista!” Hierontapisteet” Kosmetologiopiskelijat tekivät pisteellään intialaisia päähierontoja ja niskahierontoja. Tekijät pääsivät käyttämään hankkimaansa ammattitaitoja ja muut opiskelijat rentoutumaan.” Renkaan veto ja siirto” Osana amisrataa vedettiin yhtä rekan rengasta kuormaliinalla ja kuljetettiin toista lekalla hakaten. Trendikäs Crossfit-henkisyys ja työssä käytettävien tarvikkeiden yhdistelmä oli menestys.”
SAKU ry: n kiertueellaan pitämässä Lupa liikkua-infotilaisuudessa esiteltiin Ammattiopisto Tavastian pilotoimaa Liikkuva amis-hanketta, sen toteutusta ja tuloksia. Peruskoulujen Liikkuva koulu-ohjelman ideoista käynnistetty Liikkuva amis tähtää liikunnan lisäämiseen oppilaitoksissa liikkumista tukevia oppimisympäristöjä rakentamalla.
– Sekä tutkimus että Tavastian pilotti ovat osoittaneet, että liikkumista tukeva oppimisympäristö parantaa oppimistuloksia ja opinnoissa jaksamista, vähentää häiriköintiä, edistää terveellisten elämäntapojen oppimista ja luo yhteisöllisyyttä, infotilaisuutta Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistossa pitänyt Katariina Autio sanoo.
Rentoutus” Ohjattu rentoutus oli opiskelijoille mieluinen tapahtuma. Samalla tehtiin tutuksi stressinhallintataitoja ja rauhoituttiin hetkeksi.” Hyvinvoinnin akku” Psykologin erillisessä luokkatilassa pitämällä 20 minuutin rastilla käsiteltiin hyvinvoinnin kokonaisuutta ja siihen vaikuttavia asioita opiskelijoiden oman pohdinnan kautta.” Ammatillisuutta monesta näkökulmasta” Logistiikkapuolella yritettiin sijoittaa oudon nimisiä suomalaisia paikkoja kartalle, nimetä rekan osia ja niiden käyttötarkoituksia sekä arvioida jarrutusmatkoja eri nopeuksista.” Näppis- tai kauko-ohjattavilla autoilla ajaminen” Puhtaasti hauskaa yhdessä tekemistä.” Palkinnot” Pienetkin arvonta- tai kilpailupalkinnot tuovat lisää potkua tekemiseen. Palkinnoiksi mieluiten tietenkin jotain hyvinvointia tukevaa karkkipussin sijaan!”
Infotilaisuuksissa kokeiltiin verkossa ja mobiilina toimivia taukoliikuntapelejä, pohdittiin oman oppilaitoksen haasteita liikunnan lisäämisen näkökulmasta ja ideoitiin konkreettisia keinoja liikkuvampien koulupäivien toteuttamiseksi.
Huittisissa tilaisuus sai johdon ja henkilökunnan tarttumaan heti toimeen ja perustamaan Liikkuva amis-työryhmän. Työryhmän toteutuslistalle tuli heti monta ideaa: biljardipöydät aulaan, leuanvetotangot ovenkarmeihin, venyttely- ja rentoutumishuone oppilaitokseen sekä liikunnallinen joulukalenteri kaikille ammatillisille oppilaitoksille.
Teksti: Laura Raninen I Kuvat: Laura Raninen
9