SAKU ry | Action! 1/2017 | Page 5

eellä jos koskaan

40 kilometrin matkan töihin sähköavusteisella pyörällä. Työmatkat ajan pyörällä kuusi tai seitsemän kuukautta vuodessa, kertoo Marianne Hyttinen-Lilja.
Marianne tunnustautuukin vahvaksi hyötyliikunnan puolestapuhujaksi. Työmatkapyöräilyn lisäksi ripeätä ja reipasta liikuntaa kertyy yhtä hyvin niin halonhakkuussa kuin pihatöissäkin. Arkiliikunta onnistuu missä vain.
-Asun kaupungista kahdenkymmenen kilometrin päässä. Liikuntaan ei tarvitse välttämättä saleja tai aurattuja latuja. Kesällä harrastan muun muassa melontaa ja talvella umpihankihiihtoa. Jooga puolestaan pitää notkeana ja sitkeänä. On ehkä oman mielen rajoittuneisuutta, jos ei keksi ilmaiseen tai halpaan liikuntaan mahdollisuuksia.
Tulevaisuuden tähden VIIS SENTTII-tiimille rentosarja oli itsestään selvä valinta. Energiaa liikkumiseen lisättiin rennon otteen, porukkahengen ja liikunnan ilon kautta.
-Kampanja tuo liikuntaan oman boostinsa. Itselle uutena lajina tuli tutustuminen pilatekseen. Yhdessä tekeminen tuo juttuun vielä oman hehkunsa. Meidän porukalla on huumorilla tärkeä osansa. Sillä saadaan muutama kilometri lisää kerättyä ja ehkä jopa muutama lisävuosikin, toivoo Minna Hallikainen.
VIIS SENTTII-tiimistä ryhmäkuvaan kokoontuivat Minna Hallikainen( vas.), Marja-Liisa Kontinen, Marianne Hyttinen-Lilja, Anja Pöyry ja Anne Kolehmainen. Tiimin jäsenistä Anne Blomberg ei kameran eteen ehtinyt. Rentosarja oli VIIS SENTTII-tiimin jäsenille itsestään selvä valinta.
-Liikkumaan kannattaa lähteä pienistä askeleista ja tavoitteista. Nälkä kasvaa siinä sitten syödessä. Liikunnasta tärkeää on saada hyvä mieli, ei kaikkien tarvitse olla maratoonareita, Marianne Hyttinen-Lilja kannustaa.
-Nyt kun olen katsonut omaa ikääntyvää äitiäni, niin toivoo, että itse jaksaisi 80-vuotiaana vähän paremmin. Nyt asialle pystyy vielä tekemään jotain. Nyt on viimeistään sen aika, lisää Hallikainen.
Senttiloikka tulossa Tiimin nimi VIIS SENTTII herättää monia mielleyhtymiä: kadotetuista senteistä, kasvaneesta hauiksesta tai parantuneista suorituksista. Hauska nimi löytyi kahvipöydälle unohtuneesta kolikosta.
-Vain viikkoa aiemmin pöydälle oli unohtunut viisikymmentä senttiä, jolla yritimme Kenossa tuloksetta voittaa. Ajateltiin, että jos VIIS SENTTII saisi enemmän tulosta. Ja joku sentti on kyllä voinut joltakin kadota tai tulla jollekin lisää, vaikka pituuteen, kertovat iloiset tiimin puhenaiset.
-Ensi vuonna tiimin nimi voisi olla vaikkapa kuusi senttiä, kun tiimi seuraavan kilpailukykyloikan ottaa. Ehkä meillä on tiimiin silloin jopa enemmän tunkua. Kiitokset ja terveiset haluamme lähettää koko tiimillemme!
5