SAKU ry | Action! 1/2017 | страница 11

Projektipäällikkö Riitta Hirsikoskella on useiden vuosien kokemus opiskelijan opintoja ja arjen hallintaa tukevista hankkeista. Suhtautuminen opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtimiseen on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana.
-En muista tarkkaa vuotta, mutta useampia vuosia sitten koulutuksen arviointineuvoston tapaamisessa joku huoltajista huomautti, että opiskeluhuollon sijasta pitäisi puhua opiskelijoiden hyvinvoinnista. Se jäi mieleen. Olen ollut aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että Sataedussa omaksutaan hyvinvointi laaja-alaisena käsitteenä ja omaksutaan yhteinen vastuu hyvinvoinnin edistämisestä.
-Sataedu oli mukana kehittämässä ja sanoittamassa hyvinvoivan oppimisympäristön mallia ja itse koordinoin eri ammattiryhmien osallistumista tuohon työhön. Aikamoinen askel uudenlaisen kulttuurin luomisessa oli se, kun malli kirjattiin lähtökohdaksi ja tavoitteeksi opetussuunnitelman yleiseen osaan. Silloin tiesin, että hyvinvointinäkökulma huomioidaan arjen työssä ja yhteisenä tavoitteena. – Ei silti, ei se heti kaikkien suuhun sopinut ja todeksi tekemisessä elää edelleen monia haasteita, Hirsikoski arvioi.
Tukea tasa-arvoisesti Riitta Hirsikoski pitää tärkeänä, että opiskelijahyvinvoinnissa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja hyvinvoivan kulttuurin vahvistamiseen.
-On sekä edullisempaa että inhimillisempää vahvistaa hyvää kuin antaa riskien ja haasteiden tuottaa korjattavaa.
Hyvinvointiin panostamisella voidaan myös lisätä yhteisön jäsenten viihtyvyyttä ja vahvistaa opiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa.
-Olen erityisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolestapuhuja. Opiskelijoita ei saa laittaa tärkeysjärjestykseen heidän ominaisuuksiensa tai pärjäämisensä mukaan. Opiskelijalle tulee tarjota tukea ja mahdollisuuksia riippumatta siitä, missä toimipaikassa ja mitä hän opiskelee. Samoin meidän tulisi ymmärtää myös se, että samat asiat voivat opiskelijasta riippuen olla sekä mahdollisuuksia että esteitä. Osallistumiselle tulee luoda erilaisia tapoja, muistuttaa Hirsikoski.
- Pidän arvokkaana omaa rooliani maakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan foorumilla. Se on luonut monenlaisia yhteyksiä ympärillä olevaan yhteiskuntaan. Oppilaitoksen on oltava tässä ajassa tiiviisti mukana monenlaisessa alueellisessa toiminnassa. Myös hyvinvoinnin näkökulmasta.
Uusia pestejä Työssään Riitta Hirsikoski kokee olevansa yhteyksien rakentaja ja uusien asioiden käynnistäjä. Hienoa on, että kokonaan uusia palasia on tullut työhön mukaan.
-Uutta ovat pestit Sataedun opiskelijakunnan hallituksessa ja tutortoiminnassa sekä SAKUstars-kilpailutoiminnan koordinointi. Opiskelijakunta suunnittelee nyt keskusteluiltapäivän järjestämistä johdon ja opiskelijoiden välillä. Keskusteluilla haetaan mahdollisuutta aitoon ja vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen.
Uusia avauksia Sataedussa tehdään keväällä myös kansainvälistymisessä, kun eurooppalaisten nuorten vapaaehtoistyö starttaa Satakunnassa. Pilottikuntiin on tulossa töihin kaksi nuorta Espanjasta ja kaksi Ranskasta. Työkokemusta ulkomailla kartutetaan kymmenen kuukauden ajan.
-Sataedu on akkreditoitunut vapaaehtoisten vastaanottajaksi, lähettäjäksi ja toiminnan koordinaattoriksi. Pilottikunnissa nuoret työskentelevät esimerkiksi työpajoissa ja päiväkodeissa. Oppilaitoksessa voidaan järjestää vaikkapa kansainvälistä klubia, kerhoja tai kokkausiltoja. Toiminta on suunnattu nuorille, joilla ei muuten vaihtoon ole mahdollisuuksia.
Tunnustus koko oppilaitokselle Hyvinvoinnin rakentajan palkitsemistilaisuudessa korostui yhteistyön merkitys. Lukuvuoden loppuun sijoittunut seminaari kokosi paikalle oppilaitoksen johtoa ja kollegoita sekä yhteistyökumppaneita esimerkiksi nuorisotoimesta, etsivästä nuorisotyöstä, aluehallintokeskuksesta ja TE-palveluista. Jos nuori tukea tarvitsee, niin laaja-alaisesta ja valmiista verkostosta on hyvä lähteä kumppaneita etsimään.
-Muutaman viimeisen vuoden aikana on ollut ilahduttavaa saada suuri joukko innostavia kumppaneita nuorisotyön toimijoista ja olla mukana myös sen toimialan erilaisissa kehittämistehtävissä. Hanketyö on ollut työtä arjen taustalla ja osin näkymättömissä. Työ on ollut pitkäjänteistä ja tavoitteellista- ennen kaikkea työtä yhdessä yhteisön muiden jäsenten kanssa. Minulle nyt myönnetty tunnustus on siis kyllä samalla tunnustus koko oppilaitokselle.
-Yksinkertaisimmillaan hyvinvointityö on arvostavaa kohtaamista, kuuntelemista ja kuulemista. Hyvinvointi on jokaisen toimijan työn yksi ulottuvuus.
Teksti: Sari Mantila-Savolainen Kuvat: Saija Sippola ja Sari Mantila-Savolainen
11