Katselin netistä videoita miten ihmiset teki tottista. Katselin koevideoita, ja yritin
hahmottaa, minkälainen suoritus on se, mikä on koemielessä hyvä Lissu kulki monessa paikassa minun mukanani, ja treenattiin päivittäin ruualla. Miten paljon siinä
oppikin, kun vietti koiransa kanssa aikaa ja heittäytyi mukaan!
Syksyllä halusin aloittaa jäljestyksen, mutta eipä minulla ollut siitäkään mitään käsitystä, miten koira edes jäljestää, ja miten sen olisi hyvä jäljestää. En tuntenut ketään
koiraihmisiä, paitsi nyt kasvattajan ja oli vaikeaa ehtiä ajamaan Vihtiin saakka, joten
etsin netistä, että olisiko lähempänä ketään, jolta voisi ehkä pyytää neuvoa. Huomasin, että Hyvinkäällä Harmaanhurstin kennel kasvatti samaa rotua, joten vähän arasti pistin kyselyä Hurstin Sepolle, että kehtaanko vaivata koulutusasialla, vaikka minulla ei häneltä koiraa olekaan. Ja sain apua! Seppomaiseen tapaan jokseensakin
suoraan ja kaunistelematta. Mutta kun joka sana oli totta, niin mitäpä siinä kuin
nöyränä tekemään töitä. Edelleen olen todella kiitollinen siitä avusta ja suoraakin
suoremmasta palautteesta. Hymistelystä ja asioiden kaunistelusta en olisi takuulla
oppinut mitään!
2011 tammikuussa Janne pyysi minut mukaan puruihin hänen ryhmäänsä. Pääsin
opiskelemaan suojelun saloja ja näkemään sitäkin puolta. Tähän saakka kun olin
treenannut yksin omalla pihalla tai naapurin pellolla mieheni ollessa joko videokuvaajana tai silmänä muuten vain. Keväällä meille syntyi viides lapsikin, joka pääsi
heti synnyttyään mukaan treenitunnelmaan. Kesäkin meni ajatuksella, että joskus
ipo-kokeisiin, mutta pikkuhiljaa syksyn edetessä alkoi tuntua, että tämä ei ehkä ole
minun juttuni. Oma koulutusideologiani oli aika ristiriidassa, ja hain sitä omaa ajatusta tähän. Janne oli maalimiehenä varmasti maineensa veroinen, eikä minulla ole
hänestä mitään pahaa sanottavaa - päinvastoin! Olen edelleen kiitollinen siitä mahdollisuudesta, minkä hän soi minulle! Halusin vain tehdä asioita toisin enkä kokenut,
että olen oikea ihminen ”neuvomaan” häntä ja siksi päätin silloin vuoden vaihteessa
jäädä pois puruista. Mietin, että jotain on tehtävä, koska olin taas yksin ilman treeniseuraa ja selkeää suuntaa. Siinä sitten tulin tulokseen, että jälki oli edennyt kivasti ja
tottiskin alkoi näyttää sellaiselta mitä toivoin, joten päätin, että metsäjälki voisi olla
meidän laji. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään käsitystä, mitä siellä metsässä tapahtuu, eli taas lähdettiin tyhjästä :D.
Löysin RSKK:n Facebook-sivujen kautta Hyytiäisen Sannan ja hän, ilmeisesti jossain
tilapäisessä mielenhäiriössään, otti minut mukaan metsään, jossa näytti omilla koirillaan, miten homma toimii! Manu teki heti vaikutuksen! Tuollaisen janan haluan
Lissulle kuin mitä Manu teki! Paljon tuli taas uusia juttuja, mutta mielenkiintoista oli
lähteä oppimaan! Tuona keväänä tein BH-kokeen, ja sitten keskityin vain maastoon.
Sannan kanssa oli mielettömän mukavaa treenata aina, kun vain saatiin aikataulut
sopimaan! Sannalta saamani kannustus motivoi aina uudelleen sinne metsään yksinkin ja kurjillakin keleillä.
RikSun raKKi
11