Miten sitten aloin harrastamaan koiria? Olin elänyt muutaman vuoden oletettavasti kai ihan normaalia perhe-elämää, koko ajan kuitenkin kaipasin eläinten pariin. Meillä oli rottweiler narttu tuolloin, mutta nuoruuden tyhmyyksissäni olin
ottanut typistetyn, joten meillä nousi joka paikassa tie pystyyn, kun olisin halunnut harrastaa. No Emma jäi meillä vain kotikoiraksi, joka osasi vain nuo normaalit
käytöstavat kuten se, että kutsusta tullaan luokse, hihnassa ei vedetä ja muille ei
rähjätä. Siinäpä tuo suuri koulutusura tuon
koiran kohdalla.
Neljännen lapsen synnyttyä alkoi tuntua,
etten voi elää näin, etteivät eläimet
näyttele suurempaa osaa elämässäni.
Myös tulevaisuudessa häämöttävä maalle
muutto helpotti päätöstä ottaa toinen koira. Ensin se tulikin miehelleni, koska myös
hän halusi koiraa. Meille muutti Skogsterin
Jannelta 8 kk ikäinen Ahmed vom Fuchsiengarten. Ahmed opetti minulle todella
paljon varsinkin hallinnasta. Monet lenkit
tein itkien, kun työnsin lastenrattaita ja
vahdin, ettei Ahmed pure ohi kulkijoita
(mitä hullua oltiinkin tehty, kun tuo koira
otettiin?).
Eipä se pahuuttaan olisi purrut, mutta vahvasti saaliviettinen, erittäin hektinen ja terävä koira, joka koko ikänsä oli kasvanut
maalla, tuotiin kaupunkiin keskelle kaikkia ärsykkeitä, niin mitäpä muuta olisi voinut odottaa. Periksi ei kuitenkaan kehdannut antaa, kun kerran koira oli otettu,
niin sen kanssa oli opeteltava elämään. Yhdessä mieheni kanssa siitä alettiin tehdä
meidän perheeseen sopivaa koiraa. Se jo oli työvoitto, kun ekat lenkit mentiin
hihna löysällä, ja ketään ei peloteltu.
Sitten olikin minun aika saada oma koira! Kesäkuussa 2010, samaan aikaan kun
muutimme omakotitaloon Lopelle, meille muutti Mecberger Lissu. Minun elämäni
koira! Sen uskallan jo nyt sanoa! Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mitä alan
Lissun kanssa harrastamaan, mutta se oli selvää, että halusin sen kanssa tehdä
mahdollisimman paljon.
RikSun raKKi
10