proresto 3+4/2017 | Page 18

Valaistuksen on oltava riittävä, jotta kokki pystyy toteamaan, että valmistettavasta annoksesta tulee visuaalisesti miellyttävä. Tekniikka estää turhaa häikäisyä Jotta häikäisyä saadaan vähennetyksi keittiöiden työtasoilla, Kaisti- nen ehdottaa, että tarvittava valaistus tuotaisiin kahdesta eri suun- nasta. Samalla vältyttäisiin varjojen aiheuttamilta ongelmilta. ”Valoa on hyvä tuoda sekä ylhäältä että sivulta. Tarvitaan siis kat- toon esimerkiksi LED-yleisvalaistus ja lisäksi sitä tukevia spottivalai- simia, joiden on oltava käännettävissä ja säädettävissä. On olemassa joitakin ratkaisuja, joissa valo voi suuntautua automaattisesti kokin liikkeiden mukaan infrapunatutkan avulla.” ” Häikäisystä voi tulla alituinen ongelma. 18 proresto 3–4/2017 ”Jos vielä asennetaan halpoja ja heikkolaatuisia LED-lamppuja, valaistuksen taso putoaa nopeasti alle sallitun minimitason. Valote- hon mitoituksessa on otettava huomioon LEDien tehon vähenemi- nen ajan myötä. Kannattaa myös valita hyvälaatuiset LEDit, jotka ovat pitkä­ikäisempiä”, Kaistinen suosittaa. Spottivalaisimiakin kiinnitetään tyypillisesti kattoon. Irtovalaisimet pöydillä keräisivät helposti rasvaa, likaa ja pölyä.