proresto 2+3/2019 | Page 10

VASTUU EKA, VASTUU VIKA RIIKKA PAKARINEN LUOTSAA PANIMOLIITTOA 2020-LUVULLE TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: PANIMO- JA VIRVOITUSJUOMATEOLLISUUSLIITTO RY Panimoliitto sai ärhäkkään ja sanavalmiin vetäjän, kun ex-meppi Riikka Pakarinen aloitti toimitusjohtajana vuoden alussa. Pakarinen kertoo, että ensimmäinen puoli vuotta on ollut sopivan kiireistä: oppimista on ollut paljon, etenkin henkilölle, joka ei tunne kotimaista elintarvikealaa entuudestaan kovin hyvin. ”ALA ON TODELLA mielenkiintoinen, koska se tulee niin mäläistä alkoholikulttuuria: suomalaiset ovat entistä vastuulli- vahvasti asiakasrajapintaan ja osaksi ihmisten elämää. Lisäksi sempia alkoholin kuluttajia ja nuoret käyttävät entistä vähem- alkoholin ympärillä käytävä keskustelu herättää tunteita lai- män alkoholia. dasta laitaan”, toteaa Pakarinen. Uuden toimitusjohtajan alaisuudessa Panimoliitto lähti myös uusimaan strategiaansa. Yhteisvastuu, oikeudentunto ”Tällä hetkellä puolet panimo- ja virvoitusjuomateolli- suuden tuotteista on alkoholittomia, ja alkoholittoman oluen myynti kasvaa prosentuaalisesti eniten.” ja vastuu Suomesta ja suomalaisista nousivat keskeiseen ase- maan strategiatyössä – ja panokset ovat kovat, myöntää Paka- Mitä teet, regulaattori? rinen. Mutta vaikka kansalaiset – nuoriso etunenässä – ovat fiksua ”Meillä panimoteollisuus työllistää 20 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan alkuteollisuus ja tehtaat.” porukkaa, lainsäätäjän toimia Pakarinen ihmettelee useam- paankin otteeseen. Esimerkiksi oluen verotus on meillä EU:n korkein, vaikka ohjaava verotus alkoholijuomien sisällä mie- Ei kaikkia paukkuja lillukanvarsiin Pakarinen haluaa painottaa yhteiskunnallista vastuuta: keskus- dompaan päähän voisi tuoda ratkaisua alkoholiongelmaan. Panimoliiton kanta tässä asiassa on kossunkirkas: telu pitäisi johtaa alkoholiongelman taustalla oleviin syihin, verotuksen pitäisi ohjata kulutusta kohti miedompia juomia. oli se sitten yksinäisyys, turvattomuus tai sisäinen pahaolo. Nykyiset luvut kuitenkin juoksevat vastavirtaan tavoitteisiin Hänen mukaansa Panimoliitto haluaa olla tässä yhteiskunnalli- nähden: miedosta (< 20%) viinilitrasta veron osuus on sessa keskustelussa yhä enemmän mukana ja kantaa vastuuta 0,31 euroa alkoholitilavuusprosenttia kohden, väkevän viinin puuttumalla pahaa oloa aiheuttaviin juurisyihin. (>21%) 0,35 euroa. Oluen (< 5,5 %) osuus on 0,37 euroa, ”Se, tuleeko kaljatölkin hintaan vaikkapa 50 sentin koro- tus, ei varmasti poista ongelmaa silloin kun puhutaan ihmi- siiderin (< 4,7 %) 0,41 euroa. ”Meillä tilanne on nyt se, että olutta yliverotetaan, vii- sistä, jotka täyttävät sisällään olevaa tyhjyyttä päihteiden niä aliverotetaan”, Pakarinen vertailee. Oluen myynti on Suo- avulla”, Pakarinen heittää esimerkin. messa vähentynyt useita vuosia peräkkäin. Kysymys siitä, miksi Jeppe juo, on ikiaikainen, eikä var- Suomi on kolmantena EU-maiden joukossa vertailtaessa masti väisty kansallisesta debatista ihan pian. Pakarinen verotuksen pienintä ohjaavuutta. ”Tämä on iso epäkohta enkä näkee kuitenkin paljon hyviä trendejä, jotka muokkaavat här- näe sille mitään perusteita”, Pakarinen napauttaa. 10 proresto 2–3/2019