Savon koulutuskuntayhtymän ja Pro Luomun teettämän
daan luomutuotteita, jotka ovat ammattikeittiöiden käyttöön
Luomutuotteiden käyttö ruokapalveluissa -selvityksen toteutti sopivia ja hinta ei ole liian korkea sekä saatavuus varmaa,
Taloustutkimus Oy 20.11.2018–14.1.2019. Kaikki vastaajat niin hallituksen 20 % luomutavoite on saavutettavissa”, Aro-
eivät antaneet vastausta kaikkien tutkimuskysymysten osalta, laakso arvioi.
jolloin vastaajamäärät jäivät joidenkin asiakokonaisuuksien
Luomumaidon käytön lisääntymisen taustalla on maa- ja
osalta vajaiksi. Siten kaikilta osin tulokset eivät ole yleistettä- metsätalousministeriön päätös maksaa luomumaidolle korotet-
vissä koko toimialaan. Ruokapalveluhankinnoista päättäville tua koulujakelutukea syksystä 2017 lähtien. Ruokaviraston tuki-
henkilöille suunnattua kyselyä rahoitti maa- ja metsätalousmi- tilaston mukaan luomumaidon osuus kaikesta k oulujakelutukea
nisteriö. saaneesta maidosta oli noin 9 % lukuvuoden 2017–2018
aikana. Kouluissa ja päiväkodeissa juotiin luomumaitoa
Luomumaito tuplaamisen veturina yhteensä noin 1,5 miljoonaa litraa ja luomumaidon korotettua
Suomen hallitus asetti vuonna 2013 tavoitteen, jonka mukaan koulujakelutukea hyödynsi yhteensä 78 kuntaa tai kaupunkia.
julkisen sektorin ammattikeittiöiden tarjoamasta ruoasta tulisi
olla 20 % luomua vuoteen 2020 mennessä. Luomun käyttö on Ympäristön hyvinvointi ensimmäistä kertaa
kuitenkin lisääntynyt hitaasti kotimaisten luomutuotteiden hei- syyksi valita luomu
kon saatavuuden takia. Ympäristön hyvinvointi nousi ensimmäistä kertaa julkisten ruo-
Arolaakso uskoo, että ammattikeittiöiden luomutavoite on
mahdollista saavuttaa. Hän muistuttaa, että esimerkiksi luomu-
kapalvelujen syyksi suosia luomua. Selvitykseen mukaan luomu
valitaan myös hyvän laadun ja maun vuoksi.
maidon lisääntynyt käyttö tuplasi julkisen sektorin luomuosuu- ”Luomun käytön lisääminen nähdään ruokapalveluissa
den kahdessa vuodessa: vuonna 2016 luomun osuus oli 6 %, yhtenä osana kestävän kehityksen toimintoja. Myös ymmärrys
ja nyt se on n. 12 %. luomun ympäristöhyödyistä on lisääntynyt. Tämä omalta osal-
”Korkeampi tuki luomumaidolle sekä rasvattoman homo-
taan lisää luomun arvostusta ja käyttöä”, arvioi Arolaakso. n
genoidun luomumaidon D-vitaminointi ovat vauhdittaneet jul-
kisen sektorin luomun käytön lisäämistä. Kun markkinoille saa-
Lähde: Savon koulutuskuntayhtymä
2–3/2019
proresto 31