LUOMUN TUPLAAMINEN
JULKISISSA AMMATTIKEITTIÖISSÄ
ON MAHDOLLISTA
KUVAT: PIXABAY
Lähes puolet julkisista ruokapalveluista on päättänyt lisätä
luomun käyttöä, kertoo hiljattain tehty selvitys.
JULKISTEN AMMATTIKEITTIÖIDEN kiinnostus luomua pompi viedä konkreettisesti ruokapalveluiden toimintaan”, hän
kohtaan on kasvanut merkittävästi parin viime vuoden aikana. toteaa.
Viime vuodenvaihteessa tehdyn kyselyn mukaan 47 % julki-
Luomukysynnän ja -käytön kasvua tukee myös Portaat
sista ruokapalveluista on tehnyt strategisen päätöksen lisätä luomuun -ohjelmassa mukana olevien lähes 2 400
luomuraaka-aineiden käyttöään. Vuonna 2016 vastaavan ammattikeittiön lisääntynyt luomun käyttö ja kysyntä.
päätöksen oli tehnyt vain 22 %. Tällä hetkellä julkisten ruo- Portaat luomuun -keittiöille huhtikuun 2019 alussa tehdyn
kapalvelujen käyttämistä raaka-ainekiloista luomua on 12 %. kyselyn mukaan kysytyimpiä luomutuotteita ovat maito ja
Projektipäällikkö Anu Arolaakso Savon koulutuskuntayhty- maitotuotteet, peruna ja perunatuotteet, juurekset,
mästä pitää strategista päätöstä tärkeänä tekijänä luomun vihannekset, mylly- ja leipomotuotteet sekä liha ja
käytön nostamiseksi julkisissa ammattikeittiöissä. lihatuotteet. Ammattikeittiöt olisivat valmiita lisäämään näiden
”Lisäksi olisi hyvä laatia luomun lisäämiselle numeraaliset
tavoitteet ja niiden seurantamittarit, jolloin päätöksiä olisi hel-
30 proresto 2–3/2019
luomutuotteiden käyttöä keskimäärin
1 000–5 000 kiloa/tuote.