”
Erilaiset
veitsien
aiheuttamat
viillot ja pienet
palovammat ovat ne
kaikkein yleisimmät
tapaturmat.
apuvalmiutta suunniteltaessa raamitetaan työpaikalla tarvitta- ilmeinen tai erityinen. Ensiapuvarusteiden tulisi osaksi olla ris-
vat ensiaputaidot ja ensiavun antamiseksi välttämättömät väli- kiluokituksen mukaisesti kiinteitä, osaksi liikuteltavia ja sisältää
neet. tarvittaessa myös silmänhuuhtelun. Myös opastus ensiapupis-
”Tilanne kentällä on parantunut ja siitä kiitos kuuluu myös
työterveydenhuollon tekemille käynneille ravintoloissa. Sieltä
se herätys tulee”, Juhala uskoo.
teille tulee huomioida.
Esimerkiksi Cederrothilla on tarjota ensiapuasema, jossa
tuotteet ovat käden ulottuvilla selkeästi opastettuna. ”Erityisesti
keittiöille suunnitellussa ensiapuasemassa tuotteet ovat käyttö-
Hallitse riskit valmiina, suojassa pölyltä ja roiskeilta. Asema sijoitetaan keit-
Vaara voi vaania myös salissa, joten henkilökunnalla tulee tiöön, jokaisen saataville, ei minnekään pukuhuoneeseen tai
olla valmius auttaa, jos asiakas saa sairauskohtauksen tai vessaan. Kun on tilanne päällä, avun pitää olla lähellä.”
uhkaa tukehtua ruokaan. Keittiö on kuitenkin se riskialttiimpi
paikka: on kiire, vähän tilaa, ihmisiä ja liikettä paljon, kuu- Asiantuntijat avuksi
mat liedet, uunit ja rasvakeittimet, ilma on sakeana höyrystä, Ensiavun järjestämiseen kuuluu myös ohjaus työstä tai työtilan-
lattia voi olla liukas, veitsi voi lipsahtaa, konetiskiaine roiskuu teista johtuvien psyykkisten reaktioiden ja seurausten käsitte
kanisterin vaihdossa... lemiseksi.
”Erilaiset veitsien aiheuttamat viillot ja pienet palovammat
Yleisenä tavoitteena on, että vähintään noin viisi prosent-
ovat ne kaikkein yleisimmät tapaturmat. Niiden perässä tule- tia työntekijöistä on saanut ensiapukoulutuksen kertauskoulu-
vat erilaiset liukastumisista johtuvat vammat”, toteaa Juhala. tuksineen. Tapaturmia sattuu sekä pienillä että isoilla työpai-
Työsuojeluhallinnon suositusten mukaisesti työpisteet jae-
taan kolmeen riskiluokkaan: tapaturman vaara vähäinen,
28 proresto 1/2019
koilla, eikä työturvallisuuslaki tee eroa eri kokoisten työpaikko-
jen välillä. Tästä johtuen ensiaputaitoisia henkilöitä tulee olla