suusasioihin aina kuitenkaan ehditä perehtyä niiden ansaitse-
malla tavalla.
”Keskusteluissa yrittäjien kanssa tulee usein esille, että
mahdolliset riskit ajatellaan turhan kapea-alaisesti. Jos on juuri
haettu laastarit kaupasta, todetaan että meillä nämä asiat ovat
’Näin on aina tehty’ on huono peruste kyllä kunnossa. Kun sitten jutellaan esimerkiksi käytössä ole-
Prosessien rakentaminen ei aina ole kovin suunnitelmal- vien pesukemikaalien käyttöturvallisuusohjeista, paljastuu mm.
lista, vaan ravintolan lanseerauksen aikaan kiireessä käyt- mikä merkitys on neutraloivalla silmänhuuhtelunesteellä
töön otetut toimintatavat voivat helposti muuttua pysyviksi käy- – sitä ei keittiöstä löydy tai se on hankalassa paikassa”,
tännöiksi. Ajan myötä tilanteeseen tottuu ja antaa hiljaisen Juhala kuvailee.
siunauksenkin: koska mitään ei ole sattunut tähän asti, ei var-
masti satu jatkossakaan.
Juhalan mukaan työpaikan ensiapuvalmiuden tarvetta
tulee arvioida työterveyshuollon työpaikkaselvityksessä. Ensi-
1/2019
proresto 27