proresto 1+2/2018 | Page 43

” Kape on tuonut meille näkemyksellisyyttä RAFLA-mallistomme suunnitteluun . Tuotteiden trendikkyys ja katu-uskottavuus on yksi tärkeä asia funktionaalisuuden ja mukavuuden ohella ”, TouchPointin toinen perustaja ja markkinointijohtaja Carita Peltonen sanoo .
Kehitystyöhön meni aikaa noin vuoden verran . Sekä Aihinen että Peltonen ovat silmin nähden ylpeitä lopputuloksesta . Kape Aihisella on päällään lähes kaksi vuotta käytössä ollut kokinpaita , joka näyttää edelleen aivan uuden veroiselta .
” Yhteen kokintakkiin menee käytännössä noin 12 kierrätysmuovipulloa . Tämän rinnalla mallistoissamme käytetään sekoitemateriaalina joitakin muita ekologisia materiaaleja , kuten luomupuuvillaa , bioselluloosaa tai innovatiivista uutta Infinity-kangasta , joka voidaan kierrättää kahdeksan kertaa ennen loppukäyttöään komposiittimateriaalina esimerkiksi terassikalusteissa ”, Peltonen kertoo .
” Törmäämme usein ennakkoluuloihin , että miten kierrätyspulloista voi saada mukavan ja funktionaalisen työvaatteen . Täytyy kuitenkin muistaa , että myös urheiluvaatteissa käytetään polyesteriä , mutta niissä se on neitseellistä materiaalia , jonka ympäristöjälki on paljon suurempi kuin meidän kierrä­
” Kokin työvaate päällä pitää olla hyvä fiilari ja ylpeä olo ”, toteaa televisiokokki , ravintoloitsija ja keittiömestari Kari ” Kape ” Aihinen .
TouchPoint esitteli uusia mallistojaan ” Muovinäytöksessä ” Allas Poolilla Helsingissä helmikuussa .
tyspolyesterillämme . Meidän vaatteidemme materiaali on Suomeksi sanottuna kierrätysroskaa , joka saa uuden elämän kestävänä kankaana ”, Peltonen sanoo .
Yhteistyö on voimaa Työvaatteet ja muut brändiä tukevat tuotteet suunnitellaan Suomessa . TouchPoint tuottaa tekstiilituotteita alihankkijoillaan , jotka täyttävät yrityksen vastuullisen hankinnan vaatimukset .
” Panostamme pitkäaikaisiin ja luotettaviin kumppanuuksiin luotettavan toimitusketjun varmistamiseksi ”, Peltonen kertoo .
Tuotteet valmistetaan valtaosin Baltiassa ja muualla Euroopassa . Kiinassa tuotetaan pääosin kierrätetyistä muovipulloista tehtyjä kankaita . Kaikki tuotanto Kaukoidässä tapahtuu BSCI-auditoiduissa tehtaissa .
Hollannissa tärkeä yhteistyökumppani ja kierrätyskangastoimittaja on vallankumouksellinen Dutch Awearness -yritys, joka valmistaa muun muassa Infinity-kangasta .
” Tuotteemme on alusta alkaen suunniteltu ja tehty kierrätettäväksi kiertotalouden periaatteiden mukaan . Koko ketjun kattava yhteistyö on saumatonta valmistuksesta käyttäjälle ja käyttäjältä kiertoon palauttamiseen . Hallitsemme , mittaamme ja tiedämme hyvin tarkasti koko valmistusketjumme kaikki panostukset lopputuotteeseen . Sen mitä tuotteelle tehdään ja mitä siihen lisätään valmistusketjun eri vaiheissa . On vaikea käyttää kierrätysmateriaalia , jos ei tiedä mitä tuote sisältää ”, Dutch Awearness -yrityksen perustaja Rien Otto kertoo .
TouchPointin toinen hollantilainen materiaalitoimittaja Waste2Wear on kehittänyt maailman johtavan teknologian tuottaa kierrätetyistä muovipulloista funktionaalisia kankaita .
TouchPointin missio on olla maailman vastuullisin työvaateyritys . Yritys on saanut tukea muun muassa Sitralta ja on ollut mukana Tekesin TELAKETJU-kiertotaloushankkeissa . Touch­ Pointin liikevaihto on tällä hetkellä noin 1,9 miljoonaa euroa , mutta tavoitteena on 30 miljoonan liikevaihto vuonna 2022 . Sijoitusyhtiö Taaleri on tullut mukaan rahoittamaan kasvua merkittävällä investoinnilla . n
1 – 2 / 2018 proresto 43