”Olemme hyvin tyytyväisiä Keravan korkeavarastoon, joka
teita silti riittää tulevaisuudessa, sillä nuoriso suorittaa kuormaauto-ajokortteja paljon harvemmin kuin ennen. Takana on uusi
on erittäin toimitusvarma laitos”, Lehtinen kehaisee. Matkan
systeemi, jossa ensin täytyy ajaa henkilöautokortti, sitten suo-
varrella on suoritettu myös ”parantavaa kunnossapitoa”, jon-
rittaa kuorma-autopätevyys.
ka johdosta 30 miljoonaa euroa maksanut korkeavarasto vain
”Nyt kuorma-autokortin suorittaminen on huomattavasti
petraa performanssiaan.
Varastointi automaattisessa korkeavarastossa hakkaa pe-
hintavampi investointi.”
rinteisen trukkivarastoinnin menen tullen. Lehtinen ei mielelKatto korkealla Keravalla
lään puhu prosenteista, mutta myöntää, että investoinnille ase-
Sinebrychoffin toiminnan kannalta välttämätön ”luottopakki”
tetut tehokkuus- ja säästötavoitteet on saavutettu – ja itse asias-
on Keravan automatisoitu korkeavarasto. Vuonna 2006 val-
sa ylitettykin.
”Olemme saaneet isoja säästöjä korkeavaraston ansios-
mistunut logistiikan pyhättö on osoittanut arvonsa kuudessa
vuodessa.
ta.”
1/2013
prologistiikka 25