JANON SAMMUTTAJA
PASI LEHTINEN PYÖRITTÄÄ SINEBRYCHOFFIN
LOGISTIIKKAA
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
Sinebrychoffin
toimitusketjujohtaja Pasi
Lehtinen on mies, joka
on vastuussa monen
janon sammuttamisesta.
Sinebrychoff valmistaa
vuodessa noin 400
miljoonaa litraa juomia ja
Lehtinen on vastannut talon
logistiikasta jo kymmenen
vuoden ajan.
KUVA: SINI PENNANEN
”Ja Sinebrychoffilla olen ollut 20 vuotta” hän lisää.
Juomien jakelua hoitaa 130 itsenäistä yrittäjää, joista noin puolet toimii pääkaupunkiseudulla. Juomien menekki on suurinta kesäsesonkina ja juhlapyhien
aikaan, jolloin tarvitaan huomattavastikin lisää kuljetuskapasiteettia:
”Juhlapyhinä menekki voi helposti kaksin- tai kolminkertaistua verrattuna normaalitilanteeseen.”
Pitkä kuuma kesä
Lehtisen kirjanpidossa kaksi kesää on ollut omaa luokkaansa: vuosina 2006 ja
2007 kovat helteet yhdistyivät rajuun kampanjointiin, jonka seurauksena Sinebrychoffilla riitti kiirettä.
”Myös kesä 2010 oli myynniltään hyvä.” Lehtisen mukaan olut löytää ottajansa lähes säällä kuin säällä, mutta virvoitusjuomia ja pullovettä menee helteellä paljon enemmän kuin koleassa kelissä.
Sinebrychoff on jo pitkään luottanut itse kouluttamiinsa itsenäisiin yrittäjiin juomien perille toimittamisessa. Siirtyminen omasta kalustosta kohti ulkoistamista alkoi
1990-luvun alkupuolella ja kiihtyi vuosituhannen vaihteeseen tultaessa. Tänä päivänä Sinebrychoffilla ei enää ole omia jakeluautoja – joskin ravintoloiden tuhannen litran suurtankkien täytöt hoidetaan omilla erikoisvarustelluilla tankkiautoilla.
”Meillä on kolme omaa tankkiautoa ja lisäksi yrittäjillä on kolme autoa, joissa
on meidän erikoisvarustelu.”
Kova kurssiputki
Sen lisäksi, että janoisen kansan palveleminen on haudanvakava asia, ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen yli 1700 kilon kokonaispainon ajoneuvoilla
on luvanvaraista elinkeinon harjoittamista. Sinebrychoff kouluttaa jakeluyrittäjänsä
kursseilla, joilta on tähän mennessä valmistunut satakunta uutta yrittäjää. Tästä porukasta noin puolet pyörittää edelleen rattia Sinebrychoffin leivissä.
”Vuoden vaihteessa alkaa kahdeksas kurssi.” Kurssit ovat olleet suosittuja ja
hakijoista sisään on päässyt arviolta joka viides.
Sinebrychoff alkoi panostaa jakeluyrittäjien koulutukseen vuonna 2006, jotta
toimiva kuljetusketju Keravan panimolta suoraan asiakkaille saadaan varmistettua.
”Muutaman viikon mittaisen kurssin pisin osio koostuu liikenneluvan suorittamisesta”, Lehtinen kertoo.
Kokemukset kursseista ovat olleet positiivisia. Sinebrychoffilla ei jääty sivusta
seuraamaan kuljetusalan työvoimapulaa, vaan ryhdyttiin itse kouluttamaan. Haas-
24 prologistiikka 1/2013