prointerior 4/2022 | Page 45

NÄKÖKULMA

Tuomas Nikkinen kaupallinen johtaja Rototec Group
KUVA : PEKKA KIIRALA

RAKENTAMISEN AIKAINEN HIILINEUTRAALI LÄMMITYS ON JO NYT JA ENERGIAPOSITIIVISET RAKENNUKSET PIAN MAHDOLLISIA

RAKENNUSALALLA ON ollut jo jonkin aikaa tavoitteet koskien materiaalien ja energian hiilineutraalisuutta . Valtio - ja kuntakohtaisten ilmastotavoitteiden rinnalle on syntynyt yrityskohtaisia ja koko alaa koskevia ilmastotavoitteita .
Suomen hallitus on julkaissut tavoitteenaan , että rakentamisen aikainen lämmitys olisi hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä . Mutta jo syyskuussa 2020 Ympäristöministeriö , Senaatti-kiinteistöt sekä Espoon , Helsingin , Turun ja Vantaan kaupungit julkistivat allekirjoittamansa vapaaehtoisen Green Deal ‐sopimuksen , jonka avulla olisi tarkoitus vähentää työmailla syntyviä päästöjä . Sopimuksen mukaan sopimuksen osapuolien työmaat olisivat fossiilittomia jo vuoden 2025 loppuun mennessä . Sopimuksen mukaisiin työmaiden päästöihin lasketaan myös lämmityksen päästöt .
Koska tarve uusiutuviin energiamuotoihin siirtymiseen on jo ajankohtainen , olemme kehittäneet ratkaisun , jossa maalämmön avulla voi toteuttaa rakentamisen aikaisen lämmityksen hiilineutraalisti jo nyt .
Tämä keväällä 2022 Suomessa ja Ruotsissa julkaistu ratkaisu on nimeltään Geolo ja se on kehitetty yhteistyössä Enersyksen , Raksystemsin ja El-Björnin kanssa . Geolo on kustannustehokas ratkaisu , joka uudistaa koko rakennusalaa . Se on täysin uudenlainen tapa minimoida rakennusaikaisia CO 2
-päästöjä sekä energian kulutusta . Geolo on lämmitysja viilennyskontti , joka asennetaan rakennustyömaalle ja sen käyttöön porattavia maalämpökaivoja voi käyttää myös jatkossa . Se optimoi rakennusaikaisia tuotanto-olosuhteita takaamalla tasaisen lämpötilan ja maksimoi sen elinkaaren . Uskomme , että tämä ratkaisu tulee muuttamaan rakennusalaa kohti hiilineutraalimpaa rakentamista .
Energiapositiivinen rakentaminen myös mahdollista lähitulevaisuudessa Ilmastotavoitteet ovat myös meille Rototecilla tärkeitä ja haluamme kehittää alaa koko ajan eteenpäin yhdessä muiden toimijoiden kanssa . Kehitämme jatkuvasti omia toimintapojamme kuin koko alaa koskevia ratkaisuja , joista esimerkkinä mainittakoon porauskaivon koon muutos jo toimintamme alussa 5,5 tuumasta 4,5 kustannus-ja energiatehokkaampaan kokoon , josta on sittemmin tullut alan standardi . Nyt olemme kehittämässä uutta teknologiaa keskisyvien maalämpökaivojen , syvyydeltään noin 600 – 1 000 metriä , toteuttamiseksi kustannustehokkaasti . Koeporauksia tehdään esimerkiksi hybridiratkaisulla , jossa yhdistetään poraus ilma- ja vesivasaralla . Tämä ratkaisu mahdollistaa halvemman porauksen kuin pelkällä ilmalla ja uusi poraustapa vähentää myös polttoaineen kulutusta .
Tämän HYBGEO hankkeen koordinaattorina toimii VTT . GTK ja Centria AMK ovat mukana muina tutkimuslaitoskumppaneina . Yrityskumppaneina hankkeessa ovat Rototecin lisäksi mukana Tom Allen Senera , Muovitech , Gebwell ja Bassotalo . Business Finland rahoittaa osan tutkimusta . Projektissa testataan Rototecin uutta poraustekniikkaa ja muiden yhteistyökumppaneiden lämpöpumppu- ja talotekniikkaa sekä kokonaisjärjestelmän seurantaa ja optimointia . Tuleva keskisyvä maalämpökaivotuote tulee sisältämään 600 – 1 000 metrin syvyiset maalämpökaivot , jotka tulevat luomaan suuria mahdollisuuksia hiilineutraaliin tulevaisuuteen . Tämän yhteistyön tarkoituksena on luoda hiilipositiivisia rakennuksia tulevaisuuden rakentamiseen . n
Green Building Council Finlandin blogeja kirjoittaa joukko kestävästi rakennetun ympäristön asiantuntijoita . Lue lisää osoitteesta figbc . fi .
4 / 22 prointerior 45