prointerior 2/2023 | Page 57

Rakennusten julkisivut on syytä korjata kuntoon , jotta ne kestäisivät tuulta , sadetta , kylmiä säitä ja katumelua . Sekä kukkarot että ympäristö kärsivät varsinkin siitä , että lämmitysenergiaa pääsee turhan päiten karkaamaan ulkoseinien kautta harakoille . Monesti tilanne paranee , kun julkisivujen eristystä kohennetaan korjausrakentamishankkeiden yhteydessä .
JULKISIVUJEN VAURIOT ja mahdolliset lämpövuotokohdat kannattaa selvittää jo hyvissä ajoin tulevien korjausrakentamishankkeiden suunnittelun alkuvaiheissa . Puutteet lämmöneristävyydessä ja rakenteiden tiiviydessä saadaan näkyviin muun muassa tiiviysmittauksella ja lämpökamerakuvauksella .
Lämmöneristävyyden päivittäminen julkisivuremontin yhteydessä maksaa itsensä takaisin . Esimerkiksi 1970-luvun kerrostaloissa saavutettava lämmitysenergiakustannusten säästö voi jo pelkällä lämmöneristystason päivityksellä olla jopa 65 prosenttia vanhaan ulkoseinärakenteeseen verrattuna . Myös vanhojen ja lämmöneristävyydeltään heikompien ikkunoiden vaihto on hyvä tehdä julkisivuremontin yhteydessä , jolloin säästöt energiakustannuksissa edelleen kasvavat .
Rakennusten julkisivujen lisäeristäminen säästää energiaa ja hidastaa ilmastonmuutosta , koska lämmitystarve vähenee . Samalla viihtyisyys ja asumisterveys paranevat , kun ilmavuodot vähenevät .
Tuulettuvia ratkaisuja Tyypillisesti julkisivueristykseen käytettävät lämmöneristyslevyt voivat olla joko pehmeitä tai jäykkiä levymäisiä eristeitä . Pehmeämmät eristeet asennetaan yleensä tuulettuviin julkisivuihin , kun taas julkisivun kuormia kantavat jäykemmät eristeet sijoitetaan joko sandwich-elementteihin tai eristerapattuihin kiviseinärakenteisiin .
Ilmastonmuutos pahentaa ulkoseinärakenteisiin kohdistuvaa kosteusrasitusta , koska muun muassa viistosateet lisääntyvät .
” Tuulettuva julkisivurakenne , jossa julkisivumateriaalin taakse on jätetty vapaasti tuulettuva tuuletusväli , nopeuttaa kosteuden poistumista rakenteesta ja lisää näin julkisivumateriaalin pitkäikäisyyttä ”, sanoo OC Paroc Oy : n kehityspäällikkö Susanna Tykkä-Vedder .
Ulkoseinärakenteen tulee harveta ulospäin , eli kaikkein tiiveimmät rakennekerrokset tulee aina sijoittaa huonetilan puolelle rakennetta .
” Ulospäin harveneva rakenne varmistaa sen , että seinärakenteeseen edennyt kosteus pääsee kuivamaan ulospäin ja poistumaan tuuletusvälin kautta ulkoilmaan . Tästä syystä myös lämmöneristekerroksen ulkopuolella olevan tuulensuojakerroksen tulee olla hyvin vesihöyryä läpäisevä .”
Julkisivujen vauriot johtuvat usein huonosta liitoskohtien suunnittelusta ja toteutuksesta . Esimerkiksi jos seinän yläosan ja räystään välistä liitosta ei ole suunniteltu riittävän tiiviiksi torjumaan viistosadetta , tuulen mukana voi kulkeutua vettä tai lunta seinä- ja kattorakenteen sisään .
Monikerroseristeet nopeuttavat asennusta Tykkä-Vedderin mukaan julkisivukorjausten eristystöiden vauhdittamiseksi on kehitetty tuulettuviin julkisivuihin soveltuva monikerroseriste .
” PAROC Triossa yhteen eristeeseen on integroitu kolme eri toiminnallisuutta . Tällainen monitoimieriste korvaa aiemmin tarvitut erilliset materiaalikerrokset .”
” Yhdellä tuotteella ja asennuksella saadaan epätasaiseen alustaan mukautuva tasauskerros , energiatehokas paksu lämmöneristekerros sekä vesihöyryä läpäisevä mutta säältä suojaava tuulensuojakerros . Tämä tuo julkisivueristeiden asennukseen aika- ja kustannussäästöjä .”
2 / 23 prointerior 57