Opetushallitus on parhaillaan uudista-massa varhaiskasvatusta koskevan suun-nitelman perusteita. Opetushallituksen tavoitteena on, että uuden varhaiskas-vatussuunnitelman perusteiden myötä laaditut paikalliset varhaiskasvatussuun-nitelmat otetaan käyttöön elokuusta 2017 alkaen. (Opetushallitus 2016.) Uuden suunnitelman perusteiden sisältö ei ole vielä täysin selvillä. Tällä hetkellä var-haiskasvatuksen sisällön ja pedagogiikan ohjenuorana käytetään varhaiskasvatus-suunnitelman perusteita vuodelta 2005.
Opetus ja oppiminen ovat yksi osa var-haiskasvatusta (Stakes 2005, 15). Nykyi-sen varhaiskasvatussuunnitelman perus-teissa ei suoraan puhuta ilmiöpohjaisesta oppimisesta, mutta siinä tuodaan kuiten-kin jo nyt esille asioita, mitkä liittyvät hyvin läheisesti ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Nykyisen suunnitelman perusteissa ko-rostetaan vuorovaikutusta, yhteistoimin-taa ja lapsen omaehtoisuutta (Stakes 2005, 11). Nämä samat asiat korostuvat ilmiöpohjaisessa oppimisessa.
Varhaiskasvatuksessa oppiminen on hyvin laaja-alaista
Nykyisen suunnitelman perusteissa tuo-daan esille sisällölliset orientaatiot, joiden varaan varhaiskasvatuksen keskeinen si-sältö rakentuu. Matemaattisen, luonnon-tieteellisen, historiallis-yhteiskunnalli-sen, esteettisen, eettisen ja uskonnollis-katsomuksellisen orientaatioiden kautta lapsi pystyy perehtymään, alkaa ymmärtää ja kokea ympäröivässä maailmassa ilme-neviä monimuotoisia ilmiöitä (Stakes 2005, 26). Orientaatiot muistuttavat pe-rinteistä koulujen oppiainejakoa. Orien-taatioiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole oppiaineittain tapahtuva oppiminen ja orientaatiot ovatkin perinteisiä oppiai-neita laaja-alaisempia (Stakes 2005, 29).
Pelkät kävyt voivat riittää lähtökohdaksi ilmiöpohjaiselle oppimiselle.
ILMIÖPOHJAINEN OPPIMINEN VARHAISKASVATUKSEN KENTÄLLÄ
EVELIINA YRJÄNHEIKKI
Rovaniemen kaupungin ulkoleikkikerhossa ilmiöihin tutustutaan lapsilähtöisesti
Lähteet
Opetushallitus 2016a. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Saatavilla www-sivulla: http://www.oph.fi/download/163777_
perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf (Haettu 7.4.2016)
13