LÄHDELUETTELO
4. & 5. Monilukutaito ja Tieto- ja viestintäteknologian osaaminen
Nämä kaksi ovat hyvinkin lähekkäin toisiaan, sillä monilukutaidossa ihmiselle opetetaan kykyjä osata lukea ja tuottaa tekstejä ja sisältöjä erilaisilla alustoilla.
Erilaisia alustoja löytyy paljon nykyaikana tieto- ja viestintäteknologiassa. Näiden kahden sopusuhtainen oppiminen antaa hyvät eväät ymmärtää tekstejä nyt ja tulevaisuudessa. “Hankin, yhdistän, muokkaan, tuotan, esitän ja arvioin tietoa monipuolisesti ja monissa muodoissa, tilanteissa, ympäristöissä ja eri välinein.”
6. Työelämätaidot ja yrittäjyys
Työmaailman muutoksien ymmärtämistä, työelämään tutustumista ja yrittämisen opettelua. Tavoitteena on antaa eväät oppilaalle selvitä työmaailmasta ja kannustaa yrittäjyyteen paikallisella ja globaalilla skaalalla. “Koen kannustusta ja suhtaudun myöntevästi työelämää kohtaan. Koen uudet haasteet mahdollisuutena.”
7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Demokratian perusedel-letyksenä on aktiivinen toiminta, jotta päätöksiä tekevät he, jotka rakentavat kestävän tulevaisuuden kaikille muille. Osallistuessaan sekä koulussa että sen ulkopuolella oppilaat oppivat ilmaisemaan omia näkemyksiään rakentavasti. Hyvänä esimerkkinä opettamisen toimin-nasta on oppilashallitus koulun sisällä. Missä muualla oppii paremmin osallistumista, vaikuttamista ja tulevaisuuden rakentamista? “Osallistun oman opiskeluni ja koulu-yhteisön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.”
Näillä seitsemällä oppimistavoitteella on yhtymäkohtia, sillä opetussuunnitelman mukaan niiden yhteinen tavoite on "tukea ihmisenä kasvamista sekä edistää demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyden ja kestävän elämäntavan edellyttämää osaamista. Erityisen tärkeää on rohkaista oppilaita tunnistamaan oma erityislaatunsa, omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään."
Ilmiöpohjainen oppiminen ja muu maailman kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen pyrkivä oppiminen yhdistettynä oppilaiden toimijuuden tukemiseen mahdollistavat näiden tavoitteiden toteutumisen ja laaja-alaisen osaamisen kehittymisen perinteistä tiukkaa oppiainejakoa noudattavaa opetusta paremmin.
11
Uudessa perusopetusta koskevassa opetus-suunnitelmassa on keskeisimpänä tavoitteena määritelty laaja-alainen osaaminen. Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu tiedoista, taidoista, arvoista, asenteista ja tahdosta. Sihen kuuluu siis paitsi henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen myös omien työkalujen valinta sekä aito yhdessä tekeminen. Laaja-alaiselle osaamiselle on selkeä tarve, sillä sekä opinnot että työelämä edellyttävät tiedon- ja taidonaloja ylittävää ja yhdistävää osaamista. (Wagner 2008)
Laaja-alaiseen osaamiseen pyritään seitsemän oppimistavoitteen kautta, joita on tarkoitus toteuttaa kaikissa oppiaineissa ja kaikilla vuosiluokilla:
1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen Sisältää perustan kriittiselle ajattelutavalle, mitä muut oppimistavoitteet vaativat. Erityisesti huomioitavaa tässä on ihmisen opettaminen havannoimaan ja olemaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tähän sisältyy oppilaan oman oppimistyylin löytäminen ja hyödyntäminen. Tavoitteena on saada oppilas itse “havannoimaan, tarkkailemaan, ideoimaan, tuottamaan ja jakamaan tietoa monipuolisesti”.
2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Nykyaikana oppilaat kasvavat maailmaan, mikä on monikulttuurinen ja uskonnollisesti ja katsomuksellisesti moninainen. Tämä vaatii etiikan ymmärrystä, oman kulttuuri-identiteetin rakennusta ja sen kautta vuorovaikutuksen kehittämistä kestävämmäksi. “Tunnen ja arvostan elinympäristöäni ja sen kulttuuriperintöä. Kulttuurien monimuotoisuus on voimavarani. Arvostan itseäni, muita ihmisiä ja noudatan hyviä tapoja”.
3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Oppimistavoite sisältää perusopetuksessa ihmisen kasvattamista toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi. Tähän sisältyy terveyden-, talouden ja vastuunhoitoa ikäluokkaan sopivalla tavalla. Nykyaikana korostuu myös teknologian osaaminen ja hyödyntäminen. “Suhtaudun positiivisesti tulevaisuuteen. Ymmärrän, että omalla toiminnallani voin vaikuttaa omaan ja toisten hyvinvointiin, terveellisyyteen ja turvallisuuteen. Hallitsen arkea nyt ja tulevaisuudessa.”
4. & 5. Monilukutaito ja Tieto- ja viestintäteknologian osaaminen Nämä kaksi ovat hyvinkin lähekkäin toisiaan, sillä monilukutaidossa ihmiselle opetetaan kykyjä osata lukea ja tuottaa tekstejä ja sisältöjä erilaisilla alustoilla. Erilaisia alustoja löytyy paljon nykyaikana tieto- ja viestintäteknologiassa. Näiden kahden sopusuhtainen oppiminen antaa hyvät eväät ymmärtää tekstejä nyt ja tulevaisuudessa. “Hankin, yhdistän, muokkaan, tuotan, esitän ja arvioin tietoa monipuolisesti ja monissa muodoissa, tilanteissa, ympäristöissä ja eri välinein.”
6. Työelämätaidot ja yrittäjyys Työmaailman muutoksien ymmärtämistä, työelämään tutustumista ja yrittämisen opettelua. Tavoitteena on antaa eväät oppilaalle selvitä työmaailmasta ja kannustaa yrittäjyyteen paikallisella ja globaalilla skaalalla. “Koen kannustusta ja suhtaudun myöntevästi työelämää kohtaan. Koen uudet haasteet mahdollisuutena.”
7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Demokratian perusedel-letyksenä on aktiivinen toiminta, jotta päätöksiä tekevät he, jotka rakentavat kestävän tulevaisuuden kaikille muille. Osallistuessaan sekä koulussa että sen ulkopuolella oppilaat oppivat ilmaisemaan omia näkemyksiään rakentavasti. Hyvänä esimerkkinä opettamisen toimin-nasta on oppilashallitus koulun sisällä. Missä muualla oppii paremmin osallistumista, vaikuttamista ja tulevaisuuden rakentamista? “Osallistun oman opiskeluni ja koulu-yhteisön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.”
Näillä seitsemällä oppimistavoitteella on yhtymäkohtia, sillä opetussuunnitelman mukaan niiden yhteinen tavoite on "tukea ihmisenä kasvamista sekä edistää demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyden ja kestävän elämäntavan edellyttämää osaamista. Erityisen tärkeää on rohkaista oppilaita tunnistamaan oma erityislaatunsa, omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään."
Ilmiöpohjainen oppiminen ja muu maailman kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen pyrkivä oppiminen yhdistettynä oppilaiden toimijuuden tukemiseen mahdollistavat näiden tavoitteiden toteutumisen ja laaja-alaisen osaamisen kehittymisen perinteistä tiukkaa oppiainejakoa noudattavaa opetusta paremmin.