Nuoret Lakimiehet 2/2005 - Vanhemmuus ja ura | Page 21

Mistä aiemmin karttuneesta työkokemuksesta tai muusta kokemuksesta on ollut eniten hyötyä nykyisessä positiossasi? Pitkä kokemus politiikassa on tottakai helpottanut asettumista europarlameenttiin. Myös käytännön lainsäädäntötyön kokemus, jota eduskunnassa sain, on ollut arvokasta. Tiedän, miten virkamiehet ajattelevat ;). VANHEMMUUDESTA Moni nuori juristi pohtii perheen perustamisen vaikutusta uraan. Millaisia ajatuksia sinulla oli tässä vaiheessa ja miten ratkaisit mahdolliset ongelmat? Kun pohdimme mieheni kanssa perheen perustamista, eivät mahdolliset vaikutukset työuraan olleet päällimmäisenä mielessä. Minulle oli aina itsestään selvää, että jos vaan luonto suo, haluan lapsia. Lasten saaminen on niin mahtava asia, etten toivoisi, että kukaan ainakaan työuran takia jää paitsi tästä kokemuksesta! Lapset ovat kuitenkin vain todella vähän aikaa pieniä, kyllä uraa ehtii tekemään myöhemminkin. Itse kuitenkin päätin palata äitiysloman jälkeen varsin pian takaisin töihin. Jokainen perhe on oma tapauksensa, mutta ainakin meille tällainen järjestely sopi paremmin. Koen, että pystyn antamaan itsestäni enemmän ja olemaan parempi äiti, kun voin jatkaa kutsumusammatissani. Sitä paitsi