Nuoret Lakimiehet 1/2014 - Juristikoulutuksen tulevaisuus | Page 20
Yhdistystoiminta
Kvartaalikaljat - Mistä on oikein kyse?
Iina-Mari Supperi
Jäsenlehdessä on raportoitu viime vuosina säännöllisesti yhdistyksen kvartaalikaljoista. Kvartaalikaljat eli tuttavallisemmin kvartsit ovat yksi perinteisimmistä Nulan vapaa-ajan tapahtumista.
Kuukausilounaista kuukausikaljoihin
Kvartaalikaljojen eräänlaisena
esiäitinä voitaneen pitää Nuoret Lakimiehet ry:n kuukausilounaita, joita
alettiin järjestää 1950-luvun lopulla.
Kuukausilounailla oli yleensä joku
alustaja, joten ihan pelkästä ruumiinravinnosta ei ollut kyse. 1970-luvun
lopulla perinne oli päässyt hiipumaan, mutta tiettävästi se elvytettiin
ja kuukausilounaita järjestettiin vielä
1980- ja 1990-lukujen taitteessa.
1990-luvun alun lama koitui lopulta
kuukausilounaiden kohtaloksi.
Kvartaalikaljojen
itseoikeutettu äiti taasen ovat yhdistyksen
kuukausikaljat. Yhdistyksen 75-vuotishistorian mukaan ahkerasti kaljoiteltiin ainakin 1980-luvun lopulla ja
1990-luvun puolivälissä pahimman
laman taituttua. Tuolloin kuukausikaljat olivat yhdistyksen säännöllisin
toimintamuoto niin Helsingissä,
Turussa kuin Tampereellakin. Hel-
singissä paikkana oli yleensä Kaarle
XII:n eli tuttavallisemmin Kallen 10.
kerros. Kalle toimikin kuukausikaljojen vakiopaikkana aina vuoteen
2003 saakka, jolloin aukioloaikojen
muutoksen johdosta paikkaa piti
vaihtaa. Uudeksi kuukausikaljojen
pitopaikaksi vakiintuikin pariksi vuodeksi Ravintola Teatteri.
Kuukausikaljoista kvartaalikaljoihin
Helsingissä
kuukausikaljat
muutettiin kvartaalikaljoiksi vuonna
2006, koska yhdistyksen lukuisten
muiden
tapahtumien
johdosta
kuukausittaisille kaljoille ei oikein
riittänyt osallistujia. Kvartaalikaljaperinne taas osoittautui toimivaksi heti
vuonna 2006. Siitä lähtien pääkaupunkiseudulla on kaljoiteltu kerran
kolmessa kuukaudessa. Kvartaalikaljoilla ei nykyään ole vakiopaikkaa,
vaan kvartsien teemat ja paikat
vaihtelevat – viime aikoina on pyritty
tutustumaan vanhojen tuttujen kup-
piloiden lisäksi myös uudempiinkin
tuttavuuksiin. Esimerkiksi vuoden
2013 viimeisiä kvartseja vietettiin
Panimoravintola Bryggerissä ja vuoden 2014 ensimmäisiä kvartaalikaljoja Leijuvassa Lahnassa. Kesän kvartaalikaljojen eli vuoden kolmannen
neljänneksen kvartsien osalta on kuitenkin noudatettu terassiperinnettä.
Vaikka Suomen kesä tunnetusti on
lyhyt ja vähäluminen, tämä perinne
jatkunee tulevaisuudessakin.
Helsingin lisäksi kvartaalikaljoja järjestetään tällä hetkellä Lappeenrannassa ja Turussa. Vuosien
saatossa kaljoja on järjestetty myös
ainakin Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä.
Kuten yhdistyksen jäsenlehdessä jo vuonna 1988 todettiin,
kuukausikaljat ovat paitsi hyvä tapa
pitää ylläpitää vanhoja ystävyyssuhteita myös hyvä tilaisuus luoda uusia
tuttavuuksia. Tämä pätee mainiosti
myös nykyisiin kvartaalikaljoihin.
Näin sujuivat syksyn 2013 kvartsit
Hannu Häkkänen
Helsingin kvartaalikaljat III/2013
Kesän päätteeksi vietettiin juhlavuoden kolmansia kvartaalikaljoja
perinteisissä merkeissä Ravintola
Teatterin terasseilla, joilla riitti taas
menoa ja meininkiä. Yhdistyksen
jäsenille oli tuttuun tapaan tarjolla
mitä parhainta seuraa ja ilmaiset
virvokkeet.
Kesän kiireistä huolimatta paikalle ilmaantui varsin runsaasti väkeä, joista suurin osa oli jo palannut
kesälomiltaan takaisin sorvin ääreen.
Tiettyjen osallistujien osalta kuitenkin komea parransänki ja kevyt vaatetus paljastivat kesäloman olleen
vielä kunnolla käynnissä.
Kuten tavallista, ilta sujui rattoisasti – ihmisiä tuli ja meni tasaiseen tahtiin. Paikalla oli joukko jo
entuudestaan tuttuja kasvoja, mutta
20
myös ilahduttavan paljon uusia tuttavuuksia.
Keskustelua käytiin muiden
ohella taakse jääneistä kesälomista,
Nulan tulevasta juhlavuosiseminaarista, loman aikana työsähköpostin
seuraamisesta sekä yhdistyksen juhlakirjasta.
On hienoa havaita, että kvartaalikaljat koetaan yhdistyksen piirissä helpoksi tavaksi osallistua Nulan
toimintaan ja tutustua toisiin nulalaisiin. Tulitpa sitten pistäytymään yksille tai viihtymään koko illaksi, löytyy
kvartaalikaljoilta aina hyvää seuraa ja
mielenkiintoisia keskustelunaiheita!
Helsingin kvartaalikaljat IV/2013
Juhlavuoden viimeiset kvartaalikaljat olivat puolestaan vuorossa
perjantaina 18.10.2013. Yhdistyksen
väki kokoontui verraten tuoreeseen
ravintolaan, Sofiankadulla sijaitsevaan panimoravintola Bryggeri
Helsinkiin, jossa oli mahdollisuus
tutustua toisten nulalaisten lisäksi
monipuolisesti talon omiin, paikan
päällä valmistettaviin oluisiin.
Panimomestarin taidonnäytteitä nautittaessa oli hyvä vaihtaa
kuulumisia ennen valmistautumista
kiireisiin joulua edeltäviin viikkoihin,
joiden aikana on jälleen tarkoitus niin
sanotusti saada maailma valmiiksi.
Tähän on hyvä päättää juhlavuoden onnistuneiden kvartaalikaljojen sarja ja kiittää jäsenistöä
aktiivisuudesta tälläkin saralla. Nula
toivottaa jäsenensä tervetulleiksi
tapaamaan toisiaan ja nauttimaan
kuuluisista ilmaisista juo Z\