Fyysinen tila on vain osa oppimisympäristöä
Luokan ulkopuolinen oppimisympäristö ei ole itseisarvollista, vaan myös fyysisen oppimisympäristön ensisijainen tarkoitus on tukea ja mahdollistaa oppimista. Oppimisympäristö määritellään opetussuunnitelmassa tiloiksi ja paikoiksi sekä yhteisöiksi ja toimintakäytännöiksi, joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Oppimisympäristöön kuuluvat myös välineet, palvelut ja materiaalit, joita opiskelussa käytetään. (Valtioneuvoston asetus (422/2012) 4 §) Oppimistilannetta suunnitellessaan opettajan tulee siis ottaa huomioon kaikki oppimisympäristön osa-alueet, fyysinen tila yhtenä niistä.
Koulu tuo yhteen
Oppimista tapahtuu myös suunniteltujen oppituntien ulkopuolella. Koulu ja koulupäivä muodostavat sosiaalisen oppimisen areenan, jossa oppilaat oppivat vuorovaikutuksessa opettajien, koulun henkilökunnan ja vertaistensa kanssa. Koulussa luodaan suhde opetettaviin aineisiin, opitaan itsestä ja toisista, opitaan oppimaan yhdessä.
Koulu on myös moniammatillisen työn tila, jossa sosiaalityön,terveydenhoidon ja nuorisotyön ammattilaiset kohtaavat nuoret. Samalla nuoret oppivat yhteiskunnan toiminnasta. (Tomi Kiilakoski, Koulu nuorten näkemänä ja kokemana)
IDEOITA KOULUPIHAN KÄYTTÖÖN:
MATIKKAA LIIKUNNALLISESTI:
YMPÄRISTÖKASVATUSTA
DRAAMAN AVULLA:
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014
Koulupihan mahdollisuudet-opas, Mannerheimin lastensuojeluliitto
Koulu nuorten näkemänä ja kokemana, Tomi Kiilakoski
VIRTUAALIKIERROS
SMITHSONIAN LUONNONTIETEELLISESSÄ MUSEOSSA: