Yhteisöllisyys ja hyvinvointi
Meri-Helga Mantere haastatteli Hämeenlinnan kuvataidekoulun opettajaa Pekka Lehtimäkeä (Aika ja paikan henki – ympäristökasvatusta Hämeenlinnan kuvataidekoulussa, Mantere, M-H. 1995.), joka koki ympäristökasvatukseen perustuvan opetuksen positiivisena luokan ulkopuolisena oppimiskokemuksena oppilaiden kanssa.
Opetuksen lähtökohtana oli
paikallisuuteen tutustuminen
menneisyydessä ja nykyisyydessä, jota
tutkailtiin yhdessä luonnon, kuvataiteen ja
historian kautta. Ulkona tapahtuva havainnointi tuki monipuolisesti aistien ja kokemuksien kautta oppimista, sekä huomattii, että samaistuminen menneisyyden paikallisiin erilaisten leikkien ja keskusteluiden kautta, kasvatti oppilaiden empatian taitoja.
Jaana Kortelaisen (24 tunnin vaellus kotikaupungissa, Maan Kuva; Kirjoituksia taiteeseen perustuvasta ympäristökasvatuksesta. 1995.) opetuskokonaisuudessa yhdistyi luokan ulkopuolisen oppimisen lisäksi liikunnan tuoma hyvinvointi ja paikallisuuden kokemuksen tuntemus. Tärkeimpänä kuitenkin kokemuksessa oli yhteisöllisyyden tunne, joka lähensi ryhmää ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta. Luokan ulkopuoliset oppimisympäristöt eivät siis ainoastaan ole mahdollisuus oppia oppiainekohtaisesti laajemmassa mittakaavassa, vaan myös edistää hyvinvointia ja sosiaalisia taitoja.