Minun Eloni 01/2013 | Page 13

Botuliinista apua myös liikahikoiluun TEKSTI JA KUVA SANNA-MARIA SARELIUS B otuliinipistoshoitoja on annettu Suomessa jo yli 20 vuotta. Alun perin neurologisten sairauksien hoitoon käytetyn lääkkeen käyttöala on laajentunut ja tänään botuliinilla (kauppanimenä Botox) hoidetaan muun muassa vaikeaa migreeniä, liikahikoilua ja lihasspasmeja. Elonissa vastaanottoa pitävä neurologian erikoislääkäri HANNA ERJANTI kuuluu alan edelläkävijöihin Suomessa. Merkittävä potilasryhmä on dystoniaa sairastavat ihmiset. Dystoniapotilaiden pakkoliike- ja lihasjännitystilojen lievittämiseen botuliini toimii tehokkaasti. Erjannin käyttämän EMG-ohjauksen, eli lihassähkötutkimuksen, avulla oikeat lihakset löytyvät tarkasti. – Potilaalle se tarkoittaa parempia tuloksia pienemmällä annoksella, Erjanti toteaa. TEHOKAS JA TURVALLINEN LÄÄKE Hanna Erjanti on ollut ensimmäisten joukossa, kun botuliinihoidot rantautuivat Suomeen 1990-luvun alussa. Dystoniapoti- laiden hoitamista varten hän on opiskellut kasvojen lihakset äärimmäisen tarkkaan ja sen seurauksena myös kouluttanut plastiikkakirurgeja lääkkeen esteettisessä käytössä. Erjanti tekee itsekin esteettisiä pistoksia potilailleen ja kehuu botuliinia maailman tutkituimmaksi lääkeaineeksi. Botuliini lamaa yliaktiivisten lihasten ja rauhasten toimintaa vähentämällä asetyylikoliinin vapautumista, jolloin hermoimpulssien kulku estyy. Botuliini sitoutuu nopeasti hermopäätteisiin eikä leviä muualle. Myös Hanna Erjannin tytär, lääketieteen lisensiaatti TUULI ERJANTI, vastaanottaa Elonissa. Hän keskittyy liikahikoiluhoitoihin sekä esteettisiin pistoksiin. Kainaloon pistettäessä botuliini vaimentaa hikoilua normaalille tasolle. Vaikutus kestää noin vuoden. – Botuliini on ainoa tietämäni lääke, joka vaikuttaa aina eikä aiheuta haittavaikutuksia, Hanna Erjanti toteaa botuliinin käytöstä liikahikoilun hoidossa.˜ Neurologi Hanna Erjannin vastaanotolle tulee potilaita ympäri Suomea ja myös ulkomailta. Herkkä iho tarvitsee huolenpitoa TEKSTI SUSANNA MAJASUO, IHOTAUTIEN JA ALLERGOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI T asan eivät käy onnen lahjat. Meistä jokainen syntyy omanlaisensa ihotyypin kanssa, joka pääosin määräytyy omien perintötekijöiden mukaisesti ja jonka kanssa on opittava tulemaan toimeen. Geenimme määrittelevät kuinka tiivis ja läpäisynkestävä iho on, kuinka paljon ihosta erittyy talia ja kuinka herkästi iho ärtyy. Atooppisessa ja herkästi kuivuvassa ihossa ihonsisäisten rasvojen ja soluja toisiinsa sitovien kiinnitysproteiinien määrä on usein alentunut niin sanottuun normaaliin ihoon verrattuna. Sen vuoksi AJANVARAUS ( 02 4844 500 | ELONI.FI iho hieman ”vuotaa” ja ihon luontainen kosteus pääsee haihtumaan ihon läpi. Vastaavasti ihon pinnalle päätyvät kemikaalit pääsevät tunkeutumaan normaalia syvemmälle ihon sisään. Ihoa kosteuttavien perusvoiteiden käytöllä voidaan korvata ihosta puuttuvia rasvoja ja parantaa läpäisyestettä. Perusvoiteet kuitenkin kuluvat ihosta nopeasti pois, jonka vuoksi säännöllinen rasvaus on tarpeen. Saippua poistaa ihosta rasvaa, jonka vuoksi kuiva- j