Mielikuvia Oulusta Mielikuvia Oulusta. | Page 7

mediat) 3) toiminta( viestintä) on jatkuvaa, suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteisön toiminnan tukemista hyvällä yhteydenpidolla ja tiedottamisella ja 4) tulosten arviointi( onnistumisen arviointi).
Myös Oulun tapauksessa toimittiin edellä kuvatun mallin mukaisesti. Kyselytutkimuksen mukaan Oulun menestystekijöitä ovat nuoret, ihmisläheisyys, hyvät palvelut, luonto ja alueen draivi. Kaupunkiseudun markkinointityöhön haluttiin ehdottomasti mukaan koulutusmahdollisuudet, luonto ja kulttuuri.( Place Marketing Oy 2010, 14). Tavoitemielikuva kertoo, millaisena halutaan Oulu näyttää ulkopuolisille( Kuva 1). Viestikärjiksi puolestaan valittiin seuraavat asiat: ihmiset ja asenne, joustava ja monipuolinen elinympäristö, teknologian käytettävyys ja uudet muodot, kansainvälisyys ja yritystoiminta sekä sijainti ja asema. Myöhemmin nämä perusviestit koottiin brändikäsikirjaan, jonka tarkoituksena on antaa konkreettisia ajatuksia ja visuaalisia elementtejä kaikkien käyttöön.
Visit Oulu Visit Oulu sivusto on Oulun matkailu Oy: n ylläpitämä sivusto, jolta löytyy kaikkea mitä voi kuvitella
liittyvän Oulun matkailuun. Sivustolle on kerätty koko Oulun seudun virkistys ja vapaaajanviettopaikat, majoitusta, elämyksiä ja tapahtumia tarjoavat tahot. Sivustolla vieraillessa tulee mieleen, että onko sinne kerätty liikaa kaikkea ja oleellisten asioiden löytäminen vaikeutuu. Sivuston ulkoasu noudattelee Oulun brändikäsikirjassakin esiteltyjä visuaalisia ohjeita. Samoin brändilupaus capital of northern scandinavia on hyvin esillä. Samankaltaisia sivustoja on lähes kaikilla suurilla kaupungeilla Suomessa. Oulun sivut ovat mielestäni visuaalisesti yhtenäiset ja hyvännäköiset, mutta rakenteeltaan sekavan oloiset. Herää kysymys kenelle sivut on suunnattu? Chatti toimintoa en kokeillut ja se voikin olla toimiva, jos haluaa tietää jotakin erityistä Oulusta tai haluaa löytää nopeasti etsimänsä asian.
6