Luulen, että samalla tavalla kaikki aikuiset keskenään tuntevat estoja nimenomaan toisten aikuisten odotuksista käyttäytymistään kohtaan. Leikkisä ja leikkivä vanhempi kuuluu vain lasten seuraan ja oikeisiin olosuhteisiin ja aikuiset leikkivät keskenään vain pikkujouluissa ja makuuhuoneessa.
Vaikka aikaisemmin mainitsin, ettei leikkimielisyys ole minulle aina helppoa, pidän itseäni melkoisen leikkisänä ja huumorintajuisena. Uskallan pelleillä ja heittäytyä melkein missä tahansa seurassa. Se aiheuttaa joskus hämmennystä. Jopa niissä tilanteissa, joissa heittäytymistä odotetaan ja oletetaan. Konkreettisena esimerkkinä mainitsen luokanopettajaopintojen monialaisten opintojen aineet ja aiheet:
musiikki, draama, kuvataide jne.
Haastattelin muutamia luokanopettajia siitä, mitä heidän työssään tarkoittaa leikillisyys. Erityisopettaja Helena Puolakka vastasi mielestäni erittäin paljonpuhuvasti:
"Leikillisyys on kuulehuumoria puheessa, teoissa, viesteissä ja olemuksessa. Sellaista leikkiä meillä." Hänen oppilaansa ovat yläasteikäisiä.
Kysymykseen "jaksaako vanha vielä tanssii" vastaan "kyllä jaksaa!" Tanssilla tarkoitan tietenkin kaikenlaista leikkimistä, pelaamista ja vapautumista kaikkeen Huizingin mainitsemaan näennäisesti tarpeettomaan tekemiseen. Olen kuitenkin huomannut, että nautinnollisin ja itselle mielekkäin leikkiminen tapahtuu aikuisten
seurassa. Lasten kanssa voi intoutua välillä leikkimään ja se on mukavaakin, mutta heidän kanssaan huomaa helposti olevansa järjestelijän ja mahdollistajan roolissa. Aikuisten kesken leikkiessä jokainen ottaa vastuun itsestään, eikä mahdollistajan rooli ole ainakaan niin suuri kuin lasten leikeissä. Tulevana ammattikasvattajana pohdiskelen mielellään leikillisyyttä ja osallisuuttani siinä juuri tästä näkökulmasta.