Jotta voi opettajana opettaa leikillisyyden kautta, täytyy ensin itse ymmärtää leikillisyys ja pelillisyys sekä tutustua leikillisiin oppimisympäristöihin. Parhain ymmärrys leikillisyydestä syntyy, kun saa siitä itse kokemuksen. Tuota kokemusta voi ensin viritellä muistoilla, seuraamalla leikkiä tai työstämällä sitä muulla tavoin. Sisäistämisen tärkeä vaihe on myös heittäytyä siihen, mitä aikoo oppilailleen opettaa. Marjaana Kankaan ja Pirkko Hyvösen leikillisyys, pelit ja leikit -opintokokonaisuudessa se tarkoitti heittäytymistä luovuuteen, uskallusta leikkimiseen ja pelaamiseen.
Leikillisyyden opinnot aamulla klo 8.15 olivat pienimuotoinen haaste luovuudelle ja henkiselle innostumiselle. Toisaalta kroppaa ja aivoja ei oltu rääkätty vielä istumisella ja akateemisilla hienouksilla.
Pirkko Hyvönen puhuu väitöskirjassaan siitä, kuinka oppimisympäristön pitäisi tukea lapsen kongnitiivista, sosiaalista, emotionaalista ja fyysistä näkökulmaa tasapuolisesti. Perinteinen luokkahuone suljettuna tilana on oppimisympäristönä sellainen, missä oppiminen tapahtuu lähinnä vain miettimisen, muistamisen ja ymmärtämisen kautta (Hyvönen 2008, 20). Tästä syystä minua hieman mietitytti, olisiko kurssimme tiedollisen osuuden voinut antaa meille jossakin muussa muodossa kuin, että istuimme paikallamme ja kuuntelimme, vaikkakin osallistuimme välillä keskusteluun.
Hyvösen ja Kankaan kokemus kasvatustieteen alalla sekä heidän tekemänsä tutkimukset alkoivat kiinnostaa minua. Luinkin Hyvösen väitöskirjasta leikillisestä oppimisympäristöstä, jolla tarkoitetaan ulos rakennettua leikkikenttää, johon on voitu liittää jonkinlaista teknologiaa (Hyvönen 2008, abstrakti, 25; Hyvönen, Kangas, Kultima & Latva 2007, 9) Odotan innolla sitä lukuvuotta, jolloin Hyvönen ja Kangas asiantuntijoina vievät opiskelijansa esimerkiksi tuollaiseen oppimisympäristöön koko kurssin ajaksi. Uskon, että se tapahtuu pian.
Opettajaopiskelijat leikin lumoissa