Arkeen muodostui rutiini. Päivät etenivät Tatua hoitaen. Iltapäivällä myös Tatun isä tuli osastolle ja iltasella sitten matkattiin takaisin kotiin nukkumaan, kiitollisena taas yhdestä päivästä. Oli myös päiviä, jolloin eteenpäin mentiin tunti kerrallaan. Jatkohoitopaikassa perhe sai vertaistukea ja ystävyyttä muilta perheiltä, jotka olivat samassa tilanteessa. Vauvan hoito oli jo kotiutumisvaiheessa tuttua, mutta kuntoutuksen ohjaajalta sai tukea varsinkin ruokailuun liittyvissä kysymyksissä, sekä yleistä tukea keskosen hoitoon liittyen.
Sanna muistaa tavanneensa kuntoutuksen ohjaajan ensimmäisen kerran jo teho-osastolla, kun Tatu siirtyi jatkohoitopaikkaan, Sannalla oli ensimmäinen ajanvaraus kuntoutuksen ohjaajan luokse.
Tuolla käynnillä puhuttiin paljon jo tulevasta kotiutumisesta ja arjesta keskosen kanssa.
Sanna koki saavansa paljon henkistä tukea. Ensisynnyttäjänä tuen tarve oli luonnollisestikin suuri, mutta kuntoutuksen ohjaajalle oli matala kynnys jutella. Sosiaaliohjaaja kertoi etuuksiin liittyvistä asioista, myös psykiatrinen sairaanhoitaja kävi jututtamassa.
Teho-osastolla Tatua hoitava lääkäri kysyi vanhempien mielipidettä raporttiin, jonka lähetti Tatusta jatkohoitopaikkaan. Teho-osastolla kokoontui myös vertaistukiryhmä, jota pitivät sairaanhoitajat ja kuntoutuksen ohjaaja kävi sielläkin juttelemassa.
Tatu syntyi 13.1.2012 raskausviikolla 28+6, viettäen tämän jälkeen kuusi vuorokautta hengityskoneessa ja yhteensä kolme viikkoa vastasyntyneiden teho-osastolla ennen siirtymistään jatkohoitopaikkaan. Tatu tarvitsi lisähappea yhteensä yksitoista viikkoa. Sairaalasta kotiin Tatu pääsi 3. huhtikuuta.
Asiakasnäkökulma
Keskolan kuntoutuksen ohjaajan tuki
Helposti lähestyttävä, kuunteleva, kontaktia ottava, henkinen tuki.
Näin kuvailee keskosena syntyneen Tatun äiti, Sanna, heidän vierellään kulkenutta kuntoutuksen ohjaajaa.
ystävyyttä muilta perheiltä, jotka olivat samassa tilanteessa.
Kuva: www.pexels.com
33