palvelussa. Reetta kertookin kuntoutuksen ohjaajan erityisosaamisen näkyvän kuntoutusasiantuntijan työssä palvelujärjestelmän sekä etuuksien tuntemuksena. Reetta kokee myös sairaustietouden ja eri ammattialojen tuntemuksen todella tärkeinä asioina, koska ne mahdollistavat asiakkaan kokonaistilanteen arvioimisen soveltuvan työn kannalta. Kuntoutuksen ohjaajan on ymmärrettävä laajasti eri palvelukokonaisuuksia, jotta osaa suositella asiakkaalle yksilöllisesti soveltuvia palveluita.
Lisäksi Reetan tehtäviin kuulu seurata kuntoutujien läsnäoloja ja raportoida niistä Kelaan, aikatauluttaa omaa työtään, verkostoyhteistyö eri toimijoiden kanssa (esim. Kela, asiakkaan hoitotaho, työpaikkojen edustajat), MAHKU-hankkeen raportointi sekä Kelaan että Kuntoutussäätiölle.
Yksi Reetan vastuullisimmista työtehtävistä on kirjaaminen. Jokaisella asiakkaalla on jatkuva kuntoutuskertomus, johon kirjataan mahdollisimman tarkasti kaikki tehdyt toimenpiteet ja käydyt keskustelut. Näiden pohjalta tehdään jokaiselle asiakkaalle loppulausunto, josta ilmenee laaja työ- ja toimintakyvyn arvio.
Kelan palvelukuvauksissa on kerrottu, mitä kuntoutuksen ohjaaja voi tehdä missäkin
Mira Heinonen ja
Tommi-Petteri Tuominen
Kuntoutuksen ohjaaja opiskelijat
JAMK
Kuva: www.pexels.com
32