Kuntoutuksen ohjaaja 2/2025 | Page 32

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu asiakkaalle maksuton palvelupaikkajosta neuvontaa ja tukea saa moniin tilanteisiinToimintaideana on se, että eri alojen ammattilaiset löytyvät 

samojen ovien takaaOhjausta voi saada työllistymiseen ja työelämäänopiskeluunasumiseenarjenhallintaan ja elämänhallintaan. Apua voi lisäksi saada sosiaalisiin suhteisiin ja vapaa-aikaantalousasioihin ja rahahuoliinterveydenhyvinvoinnin ja mielen asioihin sekä  

etuuksien hakemiseen.

Byströmin Ohjaamon asiakaskokemus: Tapaamiset, jotka lisäävät itsevarmuutta ja itsetuntemusta

Elisa on 26-vuotias Oululainen. Hän sai lukion aikana ADHD-diagnoosin. Elisa on osallistunut elämänsä aikana

moniin eri yksilöohjauksiin, mutta Ohjaamosta on ollut 

  

hänelle suurin apu.

—”Ohjaamossa otettiin laajasti huomioon elämänalueiltani. 

Ensimmäisellä tapaamiskerralla kerroin omasta tilanteestani ja tehtiin tavoitteet seuraaville tapaamiskerroille. Tavoitteet tehtiin huolellisesti ja vastaamaan juuri minun tarpeitani. Työntekijä oli

ymmärtäväinen ja kuunteleva.” 

32

Kuva: Pixabay  

Kuva: Pixabay